Pukemiseen liittyy päivittäin aina sen verran itkua, hammastenkiristystä ja hikikarpaloita, että ihan puolen tunnin pikapiipahduksen vuoksi en viitsi moiseen hommaan ryhtyä. Yleensä puuha meneekin niin, että ennen lounasta puen pojille päivävaatteet ja loput kerrokset sitten juuri ennen uloslähtöä ja päikkäreitä. On muuten suoranaisesti ärsyttävää, että vauvojen terällisiä potkuhousuja valmistetaan enää verrattain vähän. Nehän olisivat niin käteviä! Nyt kun kappojen valikoimat pullistelevat söpöjä housuja ja sukkia, tietää se meidän perheessämme usean ylimääräisen vaatekappaleen pukemista päivittäin. Sitäpaitsi en tiedä kovinkaan montaa vauvaa, jonka jalassa sukat oikeasti pysyvät. Nehän on niin kiva potkia tai repiä pois jaloista alta aikayksikön. Erään lastenvaateliikkeen myyjä kertoi minulle taannoin, että terälliset potkuhousut ovat vauvojen varpaille vaarallisia ja siksi valikoima on nykyisin niin suppea. Anteeksi mitä? Jos tähän olisi uskominen Suomi olisi väkkärävarpaisia aikuisia maalaiskylät pullollaan. Tämä on taas varmaan jotain EU-juttuja. Yhtenäisen euroopan puolesta, eihän niitä teriä (tai sukkia ylipäätään) edes tarvita jossakin Espanjassa tai Italiassa, joten hyvä siellä on tehdä päätöksiä tällaisista asioista. No mutta koska täällä pohjolassa sukat ovat nyt kuitenkin verrattain tärkeät lähes ympäri vuoden, on ne puettava poikien pikkuruisiin jalkoihin. Teimme muuten aiemmin syksyllä mieheni kanssa aloittelijan virheen ostaessamme välikausipuvuiksi sellaiset, joissa ei ollut käännettäviä lahkeita tai hihansuita. Tämähän tietysti vielä tuplasi puettavien sukkien määrät, kun villasukatkin piti vetäistä vielä jalkoihin. Onneksi näillä keleillä meillä on käytössä jo seuraavan paksuustason haalarit, joissa nämä mukavuudet ovat mukana (eläköön äitiyspakkausen haalarit!)
Meidän pojista Elmeri on aina pitänyt pukemista vähintäänkin epämukavana. Vaikka yrittäisit hoitaa hommaa miten hellävaraisesti ja leperrellen edessä on aina ruttuun kääntyvä naama ja ikävää parkumista. Onnilla taas palaa hihat, jos pukeminen ja uloslähtö kestävät liian kauan. Ja kyllähän se nyt kestää kauemmin kun nanosekunnin, varsinkin jos huomaat että omat hanskat ovat lähtöhetkellä hukassa, hoitolaukku olikin pakkaamatta tai kissat ovat hukassa ja etsiskelet niitä kuraiset kengät jalassa ympäri kämppää kurkistellen jokaiseen aamun aikana avattuun kaappiin. Ja aina on tietysti käytävä vielä kerran tarkistamassa ettei kahvinkeitin vain jää päälle :-) Sitten ei muuta kuin rentoutuneena rappukäytävään! Välillä oikein hävettää kun molemmat natiaiset itkevät naama punaisena rappukäytävässä. Onneksi homma rauhoittuu heti kun saan vaunut ulkona liikenteeseen. Kerran muuten keskellä tällaista katastrofaalista lähtöhetkeä ovikellomme soi. Naapurin mummohan se siellä oli palauttamassa kaverilta aiemmin pihaan tippunutta tuttipulloa. Ei tainnut hymy irrota meikäläiseltä, kun pojat kiljuivat väsymystään, itseltä valui hiki pitkin selkää ja kissa karkasi rappukäytävään. Taisin enemmänkin muistuttaa ylikireää vieteriukkoa.
Ei muuta kuin huomista ulkoilua kohden!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti