Isän näkökulma: Maailma lapsen silmin ennen ja nyt

Aika raflaava otsikko, mutta todellisuudessa blogin aihe on niinkin arkinen kuin helistin. Tähän kohtaan osa lukijoista painaa jo varmaan edellinen-painiketta. Suotakoon se heille.... No jokatapauksessa kiinnostus helistimestä kirjoittamiseen syntyi olohuoneen lattialla (yllättävää) patukoiden touhuja seuratessa. Olemme saaneet lahjaksi tuttavilta kaksi söpöä helistintä, viimeisintä huutoa. Tämän lisäksi saimme äidin sukulaisilta lahjoituksena "perintöhelistimen" parinkymmenen vuoden takaa. Näiden kahden lelun vertailu kuvastaa jotenkin maailman muutosta. Yritä avata aihetta hieman. 

Tämän päivän helistin (kuvassa) ihanan pehmeä ja hellyyttävä. Värit ovat kivan pastellisävyiset ja vaaleanhaaleat, tunteita herättämättömät. Helistimestä lähtevä ääni on korvia hellästi hivelevä lempeä kimahdus, oikein miellyttävä (varsinkin aikuisen korvaan). Ja  tällä kun hakkaa itseään tai velipoikaa ei varmasti satuta ketään.

Toista oli vuosikymmenet sitten (kuvassa). Kovaa muovia koko härpäke, kiva hakata (varsinkin velipoikaa). Antaa heti palautteen (kivun muodossa). Myös olohuoneen parkettia tai keittiön pöytää hakatessa lähtee komea soundi. Värit ovat voimakkaat, kirkas punainen keskusta kiinnittää ensimmäisenä huomion. Ja se ihana kalkatus, joka vehkeestä lähtee. To-della kuulee helistimen toiseen huoneeseenkin vaikka olisi ovikin kiinni. Tätä on myös kiva jäytää alaleukaan ilmestyneellä talttaparilla.

Voitte vain kuvitella, kumman lelun kanssa patukat viihtyvät! Siis blogin pointti, ollaanko (vain onko se jo) maailmasta tekemässä lapsille pehmeä, kulmat pyöristetty, vaaroja ja pahaa mieltä sisältämätön? Siinä on vanhemmilla valta ja vastuu rakentaa lasten maailmankuvalle raamit. Jos ei koskaan satu tai tule paha mieli, mitä siitä sitten seuraa? 

Isän näkökulma: Pikkujoulujen viettoa

Tämä on sitä aikaa. Pikkujouluja siellä täällä, todella tärkeitä juhlia, ei voi olla pois. Viini virtaa ja aamulla on quuppa jumissa. Sopii hyvin kaksoisperheen arjen sekoittajaksi. Aamulla klo 6.00 herätys sängystä kuuluvalla "ätä ätätyksellä". Kotiutuminen tapahtunut muutamaa tuntia aikaisemmin. Ihana alku päivälle! 

Tällainen yhtälö ei toimi, eikä sen kuulukaan toimia. Vinkki numero yksi: jos menojalkaa vipattaa, järjestä lastenhoitoapua tai yökyläpaikka palleroille. Vinkki 2: mene muualle yöksi, sovitusti. Keskellä yötä unet katkaiseva ja holtittomasti toikkaroiva, viinalta haiseva isänketale ei ole kovin tervetullut nukkumakaveri herkkäuniselle äidille. Seuraavana päivänä ei paljon sympatiapisteitä kannata pyydellä.

Meidän perheessä näin ei pääse käymään (ainakaan enää:). Meillä oli tosiaan ystäväperheen tuparit itsenäisyyspäivänä. Vieraat olivat pukeutuneet tyylikkäästi ja hyvää ruokaa ja juomaa oli tarjolla. Lapsille oli järjestetty yöhoito jatkuen pitkälle iltapäivään. Vanhemmille oli järjestetty tyhjä asunto ilman nahkaherätyskelloja. Kaikki valmiina kunnon railakkaaseen illanviettoon. Valitsimme toisin. Autolla juhliin ja sieltä muiden suunnatessa kaupunkiin, me suuntasimme kunnon yöunille. Aamulla saisimme nukkua pitkään ilman ihanaista patukka-ätätystä. 

Siinä oli muutamat lapsettomat pariskunnat ihmeissään, kun ilmoitin meidän lähtevän nukkumaan muiden suunnatessa kaupungin yöelämään. "Mitä, niillä on lastehoitokin järjestetty ja he lähtevät nukkumaan." -ajatuksia saattoi nähdä muiden vieraiden kasvoilta. No, he ymmärtävät kun joskus saavat omia lapsia. Kaikilla on oikeus mielipiteisiinsä, niin minullakin. Arvostan kunnon yöunet väsymyksen, päänsäryn, tyhjän lompakon sekä perheriidan edelle! 

Koti-ikävää

Saimme kutsut itsenäisyyspäivänä vietettäviin tupareihin, joihin halusimme ehdottomasti mennä. Tiedossa oli hyvien ystävien seuraa, maukasta ruokaa, musiikkia ja myös lasien kilistelyä. Ainaisen tuulipuvussa lampsimisen sijaan oli ihana tälläytyä mekkoon ja korkkareihin ja jutella koko ilta aikuisessa seurassa. Lapsenvahditkin oli saatu hommattua koko yöksi hyvissä ajoin ja itselle oli hommattu kodin sijaan toinen yöpaikka. Olosuhteet olivat siis taatusti kunnossa! Huomisesta ei ollut huolta, lapsenvahdit olivat superluotettavia ja kaikki olivat terveitä. Jipii.

Ilta olikin tosi mukava! Ja yö. Paitsi että nukuin aika huonosti vieraassa paikassa (alkoholilla ei tietysti ollut mitään osuutta asiaan). Aamulla heräsin surkeana. Minulla oli ihan hirvittävä koti-ikävä. En sitten muistakaan kokeneeni mitään sellaista tunnetta sitten poikien syntymän. Hyvä, että en heti repinyt miestäni ylös sängystä ja komentanut käynnistämään autoa. Päätin olla kiltti vaimo ja annoin mieheni vielä nukkua ja siten sain itsekin aikaa ajatella. Tässä ajattelutyön tulosta.

Ennen lapsia sitä välillä tarvitsi kaikenlaisia "sirkustemppuja" tunteakseen olonsa rentoutuneeksi ja  elämänsä merkitykselliseksi. Piti kokeilla uusia urheilulajeja, matkustella uusissa kohteissa, käydä shoppailureissuilla muissa kaupungeissa, testata tuntemattomia ruokaravintoloita tai istua pitkiä iltoja ja viikonloppuja ystävien, tuttavien ja puolituttujen seurassa. Nyt kun tänä aamuna heräsin vieraasta paikasta ilman lapsiani (toki rakkaani vierestä), tunsin oloni epätavallisen tyhjäksi. Tajusin, että arki omien lasteni kasvua ja kehitystä seuraten on tällä hetkellä kaikista parasta, mitä elämällä on minulla tarjottavana. Viis veisaan siitä, vaikka en juuri nyt pääse matkustelemaan, kokemaan kulttuuria tai en ehdi ystävienkään kanssa seurustella kovin syvällisiä. Se ei haittaa, sillä näiden asioiden aika isommassa mittakaavassa on taas myöhemmin.

Mikä syvä rakkauden tunne minulle tuleekaan kun lapseni katsovat minua silmiin ja hymyilevät tai kun kuulen iloisen "ätä, ätä, ätä"-jokeltelun ympäriltäni. Tai miten ihanalta tuntuu katsoa poikien kehitystä ja uusien asioiden oppimista päivittäin. Olen mielettömän kiitollinen siitä, että minulle on tässä elämässä annettu mahdollisuus kokea äitiys. Vaikka välillä väsyttää ja turhauttaa päivästä toiseen samanlaisena toistuva arki, kylpyhuoneessa eteen tuleva pyykkivuori tai puurokattilan tiskaus.

Suuressa mittakaavassa tällaiset väsymyksen tunteet ovat kuitenkin se ja sama. Äitiys antaa miljoona kertaa enemmän kuin se ottaa. Pojat täyttävät ensi viikolla 8 kuukautta ja nyt todella voin sanoa ymmärtäväni mistä perheelliset ovat aiemmin puhuneet. Vanhemman ja lapsen välistä rakkautta ei voi mikään asia elämässä korvata. Kohta tulee joulu ja minulla on vihdoin kaksi omaa pikkutonttua.

Joulu tulla jolkottaa

Minä, joka en ole koskaan ollut suuri jouluihminen sain itseni muutamia päiviä sitten kiinni miettimästä joulua. Niinpä niin, jouluhan on lasten juhla ja mitä ilmeisemmin jo pikkuvauvojen olemassaolo saa aivoni kääntymään joulutaajuuksille. Mitä onkaan luvassa muutaman vuoden kuluttua, kun pikkuprinssimme oikeasti ymmärtävät touhusta jotain....

Joulu tuo mukanaan ihania kohtaamisia. Erityisen iloinen olen siitä, että veljeni perhe saapuu kotikonnuille pyhiksi ja pääsemme kokoontumaan yhdessä herkkupöytien ääreen. Lisäksi tietysti mieheni lapsuudenperheen kanssa vietetään yksi juhlapäivistä. Koska minulla nyt tuntuu olevan inspiraatiota joulujuttujen miettimiseen, alankin suunnitella jo hyvissä ajoin ainakin leivonnaisia. Mieheni ainakin tykkää, varsinkin jos pääsee kaapimaan taikinakulhoja. Yhdet muffinssit jo koeleivoin Onnin toimiessa innokkaana leipuriapulaisena. Tässä sitä nyt ollaan pullantuoksuisena kotiäitinä vihdoinkin! 

Joulussa on kuitenkin yksi asia, mikä aiheuttaa tänäkin vuonna päänvaivaa, huolimatta joulutaajuuksille pääsemisestä. Nimittäin lukemattomien lahjojen hankinta. Ensinnäkin jostakin pitää löytää aikaa ja inspiraatiota lahjojen keksimiseen ja metsästämiseen. Toiseksi jostakin pitää löytää lahjojen ostamiseen rahaa, joka näin äitiyslomalaisen näkökulmasta on vähintäänkin mielenkiintoista. Olemmekin sopineet sukulaisten kanssa pääosin, että aikuisten kesken emme lahjoja osta, joka helpottaa huomattavasti lahjojen hankkimisrumbaa. Voimme siis keskittyä rauhassa miettimään kaikkea sitä ihanaa, tarpeellista ja tarpeetonta, jota pikkupoikamme tarvitsevat. Lahjalistalle ovat päässeet jo nyt ainakin taaperokärry, vauvapulkat, potat, kaukalomalliset ruokalaput, isompia vaatteita, soivat lelut ja autolelut.

Lisää lahjaideoita voimme keksiä keskiviikkoon mennessä, sillä silloin vietämme poikien ensimmäisiä pikkujouluja! Luvassa ovat Porin seudun monikkoperheiden pikkujoulut, johon saapuvat lapsia ja lapsenmielisiä ilahduttamaan myös joulupukki ja tonttutyttö. Siellä sitten voimme sujauttaa uusia lahjalistoja eteenpäin :-)

Pojat muuten sairastuivat myös ensimmäiseen flunssaan viikko sitten. Nyt on krohistu, aivasteltu ja niistetty meidän perheessä. Myös korvia hieroskeltiin ja kävimme niitä lääkärissä näyttämässä, mutta mitään ei (onneksi) löytynyt. Samassa rytäkässä Onnilla puhkesivat myös kaksi ensimmäistä hammasta!  Näistä kahdesta edellä mainitusta seikasta huolimatta molemmat ovat kuintenkin nukkuneet 12 tunnin yöunia kertaakaan meitä vanhempia herättämättä, joten taloudessamme taitaa asustaa kaksi erittäin hyväunista pikkuveikkaa. Ihan loistavaa. 

Näin parisuhde pysyy kunnossa

Törmäsin tänään keltaisen lehdistön nettisivuilla artikkeliin, jossa kerrottiin kuusi epätavallista vinkkiä parisuhteen kunnossa pitämiseen. Päätinpä tässä iltani iloksi ottaa niihin kantaa lapsiperheen näkökulmasta.


1. Älkää nukkuko samassa sängyssä

Helppo rasti! Varmasti jokaisessa lapsiperheessä nukutaan silloin tällöin eri sängyissä, eri huoneissa tai jopa ihan eri rakennuksissa. Jos tenavat valvottavat (kuten ne nyt joskus tuppaavat tekekemään) tai pyörivät levottomasti perhepedissä, jompi kumpi vanhemmista siirtyy nukkumaan jonnekin mahdollisimman kauas (yleensä isä). Kuulin juuri perheestä, jossa isä on nukkunut neljä vuotta sohvalla. Siellä on parisuhde siis taatusti kunnossa! Meillä tämä vaihe kesti syksyllä vain parisen viikkoa, sitten olohuoneessa ollut ilmapatja laitettiin taas kaappiin. Olihan se tietysti romanttista kun sai mennä yökylään toisen kainaloon (jos väsymykseltään jaksoi).

2. Viettäkää aikaa erossa toisistanne

Taas tosi helppoa! Mies on päivät töissä ja illat ylitöissä, vaimo lasten kanssa kotona. Tiesittekö, että pienten lasten isät tekevät tutkitusti pisintä työpäivää? Onneksi oma mieheni on luokanopettaja, jossa ylitöitä ei juurikaan ole, koska kunnilla ei ole sellaisista varaa maksaa. Viikonloppuina sitten järjestetään silloin tällöin lapsenvahti, jotta molemmat pääsevät omiin menoihinsa "tuulettumaan" tai vaihtoehtoisesti käydään vuorotellen omissa harrastuksissa. Ja kas, kumppania jonka kanssa on lapset tehnyt, näkee huomattavasti vähemmän kuin ennen lapsia.

3. Riidelkää säännöllisesti

Miksi nämä ovat näin helppoja?? Sellaista lapsiperhettä ei olekaan, jossa ei säännöllisesti riideltäisi. Ne pitää vain osata sopia kohtuullisen ajan kuluessa, sillä onhan se nyt ihan typerää päiväkausia murjottaa siitä kumpi on enemmän pessyt pyykkiä, siivonnut ahkerammin keittiötä tai käynyt useimmin hieltä haisevissa ryhmäliikuntasaleissa heiluttelemassa jäseniään.

4. Älkää käykö treffeillä

Ei tulisi mieleenkään. Osaisiko sitä enää edes pynttäytyä parhaimpiinsa, asetella tukkaansa ja meikata silmiään sellaisen henkilön vuoksi, joka nykyään näkee minut kotikutoisena villasukkasankarina päivästä toiseen? Jos ylipäätään näkee, koska ainakin meidän perheessä vauvat vievät lähes kaiken huomion ja saavat suukkojakin satamäärin enemmän kuin me aikuiset. Oltiin me muuten treffeilla kerran tänä syksynä. Ahtauduimme elokuvasaliin syömään irtokarkkeja. Kivaa oli, mutta ihan turhaan meikkiä laitoin sinne pimeään :-)

5. Pelkkä seksi ei ole terveellistä

Mitäköhän tähän pitäisi sanoa? Kyllä se nyt vaan on. "Fyysisen läheisyyden pitäisi olla sielullisen, emotionaalisen ja älyllisen läheisyyden huipentuma", todetaan alkuperäisessä artikkelissa. Haluanpa tietää missä on lapsiperhe, jossa harrastetaan tuntikausia kestävää tantraseksiä. Jos kuvittelet tällaista, kehoitan katsomaan seuraavaksi kelloa kun fyysinen läheisyytenne alkaa ja uudelleen kun se loppuu. Saatat yllättyä.

6. Tee syrjähyppy

Tämä neuvo on hanurista. Älkää totelko. Koskaan. Ikinä.

Eipä mulla muuta. Alkuperäisen tekstin voi lukea tästä: Näin parisuhde pysyy kunnossa (Iltalehti)

Isän näkökulma: Harrastamista poikien ehdoilla

Oman mielenterveyden ja jaksamisen kannalta ihmisen tulee tehdä asioita, joista hän nauttii. Minulle näitä asioita ovat mm. juokseminen, kuntoilu ylipäätään ja golf. Aina ei voi kuitenkaan ajatella itsekkäästi ja tehdä mitä kulloinkin huvittaa. Patukat rytmittävät ja kuormittavat arkea sopivasti ja nainen sanoo myös oman sanansa. Joten helpommalla pääsee kun tekee asioita patukkatahdissa:) Näin nainen saa myös omaa aikaa ja itse saan tehdä sitä, mistä nautin. Kaikki voittavat! Mutta miten...?

Juokseminen on lastenleikkiä patukoiden kanssa. Senkun lastaan pötkylät vaunuihin säänmukaisesti (tässä on muuten paljon opittavaa!) puettuna ja suuntaan kirmaamaan pihalle. Juoksu kannattaa vain ajoittaa ruokailujen väliin, niin marakatit tankkaavat unta kuulaan isän valmistautuessa seuraavaan maratooniin. Juoksin muuten syyskuussa kuudennen maratonini. Pojat olivat usein lenkkikaverinani ja ennätys parani 12 minuuttia!

Muuta kuntoilua olen toteuttanut niinkin eksoottisesti kuin olohuoneen lattialla. Pötkylät ovat syöneet niin hyvin, että niistä saa hyvät kahvakuulat treenaamiseen. Kesällä pojat olivat vielä aikamoisia rääpäleitä ja heiveröisiä, joten kovaa hikitreeniä ei saanut tehtyä. Nyt voi jo aikalailla pyöritellä, käännellä ja väännellä. Pojat vielä kaiken lisäksi nauttivat suuresti iskän kuntoiluhetkistä. Äiti on myös tuplapatukkajoogaillut. Tykkäsivät siitä myös. Antaa äidin harrastaa sitä. Notkeuteni myötä edellä mainitusta seuraisi vain isän naurujooga...

Viimeinen mainittu monista intohimoistani on golf. Harrastan pelaamisen lisäksi mökin paskahuussin sisustamista golfin hengessä:). Kesällä kävin poikien kanssa muutamia kertoja pelaamassa. Sama juttu kuin juoksemisessa. Ajoita ruokailujen väliin, mieluiten pitkien päikkäreiden kohdalle. Valitse lähtöaika niin ettei ryhmässä ole muita. Kaikki golfkentällä eivät varmasti ymmärrä nukkuvia pikkugolfareita. Tiger Woods aloitti kahden vuoden ikäisenä. Minä aloitin poikien mentalivalmennuksen paljon aikaisemmin:). Päiväunilla vaunujen tulee olla liikkeellä (ainakin meidän poikien mielestä), joten lyö palloa ilman pitkiä rutiineja. Varaa vain paljon palloja mukaan, koska vaunujen kanssa on vaikea käyskennellä niin metsissä kuin vesiesteiden läheisyydessä palloja etsien.

Kaikesta ei tarvitse luopua lasten syntymän myötä, kunhan vain uskaltaa soveltaa. Kuva Kalafornian golfkentältä kesällä 2013. Ensi kesää jo odotellen!

Miltä äiti näyttää?

Juuri ja juuri kehtaan näin julkisesti myöntää, että olen joskus vuosien saatossa SAATTANUT pikkuriikkisen kummastella joidenkin äitien lookkia kodin ulkopuolella liikkuessa. Että mihin ovat jääneet korkokengät, meikit, uudet vaatteet, tukan laittaminen ja sen sellaiset. No en ihmettele enää. Olen syksyn aikana tullut siihen tulokseen, että on ylipäätään saavutus, jos useamman lapsen äiti ylipäätään pääsee ulos kotiovesta JOTKUT vaatteet päällään. Ja vielä isompi saavutus on, jos kiireen keskellä vaatteet sopivat hyvin toisiinsa. Kun lapset kirkuvat väsymystään ei tee kovasti mieli valita itselleen trendivaatteita vaatehuoneesta (jos niitä siellä sattuu olemaan). Varsinkaan kun edessä on syksyinen vesisade, tuuli ja parin tunnin vaunulenkki, ilman pysähdyksiä. Onnellisia ovat ne äidit joiden lapset nukkuvat heräämättä pysähdyksissä olevissa vaunuissa. Eräs monikkotuttuni kertoi katsoneensa kellosta aikaa kauanko vauvat nukkuvat vaunuissa kotipihaan saapumisen jälkeen. Kolme minuuttia! Tuossa ajassa ei paljon keskustan kahviloissa lattea siemailtaisi. Onneksi kaikkien äitien pelastus,  take away -kahvi on keksitty!

Suurin osa tuntemmistani äitiyslomalaisista (minä mukaan lukien) kulkee suurimman osan päivästä tuulipuvussa, tai muissa urheilullisissa vetimissä. Se yksinkertaisesti johtuu siitä, että ne ovat vaunujen kanssa liikkuessa käytännöllisimmät. Vaatteet saa kiskaistua nopeasti päällensä ja ne ovat aina eteisessä lähtövalmiina. Ja jos on sattunut satsaamaan hieman laadukkaampaan ulkoiluasuun, se on kaikenlisäksi vielä tyylikästä katseltavaa! Ainakin minun mielestäni, koska ylipäätään tykkään urheilullisesta pukeutumisesta. Ja koska päähän on näillä keleillä kumminkin laitettava pipo, ei sen tukankaan aina joka päivä ole niin väliä. Kunhan hiukset on hyvin leikattu niin malli säilyy ihan kohtuullisesti vaikka myssyn vetääkin tiukasti päähänsä. 

Näin isänpäivän kunniaksi olikin kiva sitten oikein laittautua vähän parempiin kuteisiin ja lähteä perheen kesken syömään. Mukana kekkereissä olivat myös mieheni koko lapsuudenperhe puolisoineen ja oli tosi kiva kokoontua yhdessä hetkeksi turisemaan kuulumisia. Meidän poitsutkin saivat juhlapäivän kunniaksi jalkaansa tuliterät farkut! Nautimme miehen kanssa kotiin tultaessa vielä lasilliset viiniä juhlapäivän kunniaksi, olihan tämä meidän perheessä laatuaan ensimmäinen. 

Sain kimmokkeen tästä aiheesta kirjoittamiseen eilen, kun eräs kaverini oli saanut kuulla näyttävänsä "niin äidiltä!" Jäin sitten miettimään, että miltä se äiti oikein näyttää? Väsyneeltä ja tavalliselta vai hehkuvalta ja laittautuneelta? Ja miltä äidin sitten kuuluisi oikein näyttää? Oma mieheni tokaisi muutama viikko sitten kaupungilla "oho, olipa äiti laittautunut", kun vastaamme käveli nuori äitit (lapsen ja miehen kera) silmämeikein, korkokengin ja irtoripsin varustettuna. Kun tiedustelin kommentin taustoja sain vastaukseksi, että äiti oli laittautunut LIIKAA. Jaaha. Ota tästä nyt sitten selvää. Itselleni se on kuitenkin aivan sama, minä olen minä vaikka voissa paistaisi.