Isän näkökulma: Maailma lapsen silmin ennen ja nyt

Aika raflaava otsikko, mutta todellisuudessa blogin aihe on niinkin arkinen kuin helistin. Tähän kohtaan osa lukijoista painaa jo varmaan edellinen-painiketta. Suotakoon se heille.... No jokatapauksessa kiinnostus helistimestä kirjoittamiseen syntyi olohuoneen lattialla (yllättävää) patukoiden touhuja seuratessa. Olemme saaneet lahjaksi tuttavilta kaksi söpöä helistintä, viimeisintä huutoa. Tämän lisäksi saimme äidin sukulaisilta lahjoituksena "perintöhelistimen" parinkymmenen vuoden takaa. Näiden kahden lelun vertailu kuvastaa jotenkin maailman muutosta. Yritä avata aihetta hieman. 

Tämän päivän helistin (kuvassa) ihanan pehmeä ja hellyyttävä. Värit ovat kivan pastellisävyiset ja vaaleanhaaleat, tunteita herättämättömät. Helistimestä lähtevä ääni on korvia hellästi hivelevä lempeä kimahdus, oikein miellyttävä (varsinkin aikuisen korvaan). Ja  tällä kun hakkaa itseään tai velipoikaa ei varmasti satuta ketään.

Toista oli vuosikymmenet sitten (kuvassa). Kovaa muovia koko härpäke, kiva hakata (varsinkin velipoikaa). Antaa heti palautteen (kivun muodossa). Myös olohuoneen parkettia tai keittiön pöytää hakatessa lähtee komea soundi. Värit ovat voimakkaat, kirkas punainen keskusta kiinnittää ensimmäisenä huomion. Ja se ihana kalkatus, joka vehkeestä lähtee. To-della kuulee helistimen toiseen huoneeseenkin vaikka olisi ovikin kiinni. Tätä on myös kiva jäytää alaleukaan ilmestyneellä talttaparilla.

Voitte vain kuvitella, kumman lelun kanssa patukat viihtyvät! Siis blogin pointti, ollaanko (vain onko se jo) maailmasta tekemässä lapsille pehmeä, kulmat pyöristetty, vaaroja ja pahaa mieltä sisältämätön? Siinä on vanhemmilla valta ja vastuu rakentaa lasten maailmankuvalle raamit. Jos ei koskaan satu tai tule paha mieli, mitä siitä sitten seuraa? 

Isän näkökulma: Pikkujoulujen viettoa

Tämä on sitä aikaa. Pikkujouluja siellä täällä, todella tärkeitä juhlia, ei voi olla pois. Viini virtaa ja aamulla on quuppa jumissa. Sopii hyvin kaksoisperheen arjen sekoittajaksi. Aamulla klo 6.00 herätys sängystä kuuluvalla "ätä ätätyksellä". Kotiutuminen tapahtunut muutamaa tuntia aikaisemmin. Ihana alku päivälle! 

Tällainen yhtälö ei toimi, eikä sen kuulukaan toimia. Vinkki numero yksi: jos menojalkaa vipattaa, järjestä lastenhoitoapua tai yökyläpaikka palleroille. Vinkki 2: mene muualle yöksi, sovitusti. Keskellä yötä unet katkaiseva ja holtittomasti toikkaroiva, viinalta haiseva isänketale ei ole kovin tervetullut nukkumakaveri herkkäuniselle äidille. Seuraavana päivänä ei paljon sympatiapisteitä kannata pyydellä.

Meidän perheessä näin ei pääse käymään (ainakaan enää:). Meillä oli tosiaan ystäväperheen tuparit itsenäisyyspäivänä. Vieraat olivat pukeutuneet tyylikkäästi ja hyvää ruokaa ja juomaa oli tarjolla. Lapsille oli järjestetty yöhoito jatkuen pitkälle iltapäivään. Vanhemmille oli järjestetty tyhjä asunto ilman nahkaherätyskelloja. Kaikki valmiina kunnon railakkaaseen illanviettoon. Valitsimme toisin. Autolla juhliin ja sieltä muiden suunnatessa kaupunkiin, me suuntasimme kunnon yöunille. Aamulla saisimme nukkua pitkään ilman ihanaista patukka-ätätystä. 

Siinä oli muutamat lapsettomat pariskunnat ihmeissään, kun ilmoitin meidän lähtevän nukkumaan muiden suunnatessa kaupungin yöelämään. "Mitä, niillä on lastehoitokin järjestetty ja he lähtevät nukkumaan." -ajatuksia saattoi nähdä muiden vieraiden kasvoilta. No, he ymmärtävät kun joskus saavat omia lapsia. Kaikilla on oikeus mielipiteisiinsä, niin minullakin. Arvostan kunnon yöunet väsymyksen, päänsäryn, tyhjän lompakon sekä perheriidan edelle! 

Koti-ikävää

Saimme kutsut itsenäisyyspäivänä vietettäviin tupareihin, joihin halusimme ehdottomasti mennä. Tiedossa oli hyvien ystävien seuraa, maukasta ruokaa, musiikkia ja myös lasien kilistelyä. Ainaisen tuulipuvussa lampsimisen sijaan oli ihana tälläytyä mekkoon ja korkkareihin ja jutella koko ilta aikuisessa seurassa. Lapsenvahditkin oli saatu hommattua koko yöksi hyvissä ajoin ja itselle oli hommattu kodin sijaan toinen yöpaikka. Olosuhteet olivat siis taatusti kunnossa! Huomisesta ei ollut huolta, lapsenvahdit olivat superluotettavia ja kaikki olivat terveitä. Jipii.

Ilta olikin tosi mukava! Ja yö. Paitsi että nukuin aika huonosti vieraassa paikassa (alkoholilla ei tietysti ollut mitään osuutta asiaan). Aamulla heräsin surkeana. Minulla oli ihan hirvittävä koti-ikävä. En sitten muistakaan kokeneeni mitään sellaista tunnetta sitten poikien syntymän. Hyvä, että en heti repinyt miestäni ylös sängystä ja komentanut käynnistämään autoa. Päätin olla kiltti vaimo ja annoin mieheni vielä nukkua ja siten sain itsekin aikaa ajatella. Tässä ajattelutyön tulosta.

Ennen lapsia sitä välillä tarvitsi kaikenlaisia "sirkustemppuja" tunteakseen olonsa rentoutuneeksi ja  elämänsä merkitykselliseksi. Piti kokeilla uusia urheilulajeja, matkustella uusissa kohteissa, käydä shoppailureissuilla muissa kaupungeissa, testata tuntemattomia ruokaravintoloita tai istua pitkiä iltoja ja viikonloppuja ystävien, tuttavien ja puolituttujen seurassa. Nyt kun tänä aamuna heräsin vieraasta paikasta ilman lapsiani (toki rakkaani vierestä), tunsin oloni epätavallisen tyhjäksi. Tajusin, että arki omien lasteni kasvua ja kehitystä seuraten on tällä hetkellä kaikista parasta, mitä elämällä on minulla tarjottavana. Viis veisaan siitä, vaikka en juuri nyt pääse matkustelemaan, kokemaan kulttuuria tai en ehdi ystävienkään kanssa seurustella kovin syvällisiä. Se ei haittaa, sillä näiden asioiden aika isommassa mittakaavassa on taas myöhemmin.

Mikä syvä rakkauden tunne minulle tuleekaan kun lapseni katsovat minua silmiin ja hymyilevät tai kun kuulen iloisen "ätä, ätä, ätä"-jokeltelun ympäriltäni. Tai miten ihanalta tuntuu katsoa poikien kehitystä ja uusien asioiden oppimista päivittäin. Olen mielettömän kiitollinen siitä, että minulle on tässä elämässä annettu mahdollisuus kokea äitiys. Vaikka välillä väsyttää ja turhauttaa päivästä toiseen samanlaisena toistuva arki, kylpyhuoneessa eteen tuleva pyykkivuori tai puurokattilan tiskaus.

Suuressa mittakaavassa tällaiset väsymyksen tunteet ovat kuitenkin se ja sama. Äitiys antaa miljoona kertaa enemmän kuin se ottaa. Pojat täyttävät ensi viikolla 8 kuukautta ja nyt todella voin sanoa ymmärtäväni mistä perheelliset ovat aiemmin puhuneet. Vanhemman ja lapsen välistä rakkautta ei voi mikään asia elämässä korvata. Kohta tulee joulu ja minulla on vihdoin kaksi omaa pikkutonttua.

Joulu tulla jolkottaa

Minä, joka en ole koskaan ollut suuri jouluihminen sain itseni muutamia päiviä sitten kiinni miettimästä joulua. Niinpä niin, jouluhan on lasten juhla ja mitä ilmeisemmin jo pikkuvauvojen olemassaolo saa aivoni kääntymään joulutaajuuksille. Mitä onkaan luvassa muutaman vuoden kuluttua, kun pikkuprinssimme oikeasti ymmärtävät touhusta jotain....

Joulu tuo mukanaan ihania kohtaamisia. Erityisen iloinen olen siitä, että veljeni perhe saapuu kotikonnuille pyhiksi ja pääsemme kokoontumaan yhdessä herkkupöytien ääreen. Lisäksi tietysti mieheni lapsuudenperheen kanssa vietetään yksi juhlapäivistä. Koska minulla nyt tuntuu olevan inspiraatiota joulujuttujen miettimiseen, alankin suunnitella jo hyvissä ajoin ainakin leivonnaisia. Mieheni ainakin tykkää, varsinkin jos pääsee kaapimaan taikinakulhoja. Yhdet muffinssit jo koeleivoin Onnin toimiessa innokkaana leipuriapulaisena. Tässä sitä nyt ollaan pullantuoksuisena kotiäitinä vihdoinkin! 

Joulussa on kuitenkin yksi asia, mikä aiheuttaa tänäkin vuonna päänvaivaa, huolimatta joulutaajuuksille pääsemisestä. Nimittäin lukemattomien lahjojen hankinta. Ensinnäkin jostakin pitää löytää aikaa ja inspiraatiota lahjojen keksimiseen ja metsästämiseen. Toiseksi jostakin pitää löytää lahjojen ostamiseen rahaa, joka näin äitiyslomalaisen näkökulmasta on vähintäänkin mielenkiintoista. Olemmekin sopineet sukulaisten kanssa pääosin, että aikuisten kesken emme lahjoja osta, joka helpottaa huomattavasti lahjojen hankkimisrumbaa. Voimme siis keskittyä rauhassa miettimään kaikkea sitä ihanaa, tarpeellista ja tarpeetonta, jota pikkupoikamme tarvitsevat. Lahjalistalle ovat päässeet jo nyt ainakin taaperokärry, vauvapulkat, potat, kaukalomalliset ruokalaput, isompia vaatteita, soivat lelut ja autolelut.

Lisää lahjaideoita voimme keksiä keskiviikkoon mennessä, sillä silloin vietämme poikien ensimmäisiä pikkujouluja! Luvassa ovat Porin seudun monikkoperheiden pikkujoulut, johon saapuvat lapsia ja lapsenmielisiä ilahduttamaan myös joulupukki ja tonttutyttö. Siellä sitten voimme sujauttaa uusia lahjalistoja eteenpäin :-)

Pojat muuten sairastuivat myös ensimmäiseen flunssaan viikko sitten. Nyt on krohistu, aivasteltu ja niistetty meidän perheessä. Myös korvia hieroskeltiin ja kävimme niitä lääkärissä näyttämässä, mutta mitään ei (onneksi) löytynyt. Samassa rytäkässä Onnilla puhkesivat myös kaksi ensimmäistä hammasta!  Näistä kahdesta edellä mainitusta seikasta huolimatta molemmat ovat kuintenkin nukkuneet 12 tunnin yöunia kertaakaan meitä vanhempia herättämättä, joten taloudessamme taitaa asustaa kaksi erittäin hyväunista pikkuveikkaa. Ihan loistavaa.