Äidillä on uusi harrastus

Syksyhän on tunnetusti aina uusien  harrastusten aloittamisen aikaa. Viime syksynä aloitin Espanjan alkeet (yhdessä mieheni kanssa) ja nykytanssin. Jälkimmäinen keskeytyi raskauden vuoksi. Jo aika pian raskaaksi tulemisen jälkeen tuntui epämukavalta pyöriä lattialla ja tehdä loikkia tiukoissa trikoissa. Lisäksi oman haasteensa hommaan toi se, että ryhmässä oli kavereita, joilta yritin pyöristyvää vatsaa salailla (niissä tiukoissa trikoissa). Päätin lopettaa.

Uuden kielen opiskelu taas jatkui huikeasti koko syyskauden, mutta lopahti joululomaan. Mieheni ei ollut innokas enää lähtemään mukaan ja koska kyseessä oli nimenomaan meille yhteiseksi ajateltu uusi harrastus tuntui jatkaminen yksin tylsältä. Mutta johan sitä siinä olikin. Tiedän jo mitä viinipullon kyljessä lukevat Gato Negro ja Gato Blanco tarkoittavat (ja muutaman muun jutun). Ei muuta kuin Espanjaan lomailemaan kun pojat kasvavat isoiksi ja elämä helpottuu. Mieheni mukaan siihen menee 15-vuotta. Voimme siis ihan rauhassa säästellä kolikoita lomakassaan, ei ole kiirusta.

Tänä syksynä uudet harrastukseni ovat jokseenkin erilaisia. Ensimmäiseksi lukeutunee vaunulenkkeily. Jokainen arkipäivä klo 12:30-13 starttaan kerrostalomme pihasta uudenkarheilla tuplavankkureilla (mieheni keksimä nimitys) kahden tunnin vaunulenkille. Välillä harrastus pitää sisällään juoksua, välillä reipasta kävelyä ja välillä laiskanpulskeaa kaupunkikävelyä pyhävaatteiden kera. Ensimmäinen on näistä vienyt voiton, joten minut tapaa kodin ulkopuolella useimminten nykyään juoksutrikoissa. Sisällä jalassa ovat sitten pyjamahousut. Tässäkin muuten syy miksi meikkaaminen aamuisin on jäänyt. Hikilenkillä ei naamavärkillä ole niin väliä. Saati niissä pyjamahousuissa.

Toinen harrastukseni on suurta innostusta herättänyt lastenvaatteiden nettimyynti! Kaksosperheiden verkostot ovat facebookissa hyvät ja myyntikanavat kunnossa. Raskausaikana harrastin pelkästään vaatteiden ostoa. Varsinkin sairaalassa maatessa se oli hyvää hupia, kun ei siellä juuri mitään muutakaan tekemistä ollut. Nyt olenkin sitten kunnostautumassa myös myyntipuolella. Uuden harrastuksen myötä yhdet yöunetkin jo kärsivät, kun mietin mitä vaatteita seuraavaksi kuvaisin ja mitä niistä voisi pyytää :-) Halvat ovat muuten hinnat netissä, ja niin kuuluukin. Tavara saadaan kiertoon uusille omistajille ja pois omista nurkista. Osan vaatteista toki säästän suvun seuraaville vauvoille tai jollekin muulle tarvitsevalle. Sellaisiakin uutisia on nimittäin lähipiiristä lähiaikoina kuulunut!

Ja nyt nukkumaan, kellohan onkin jo 21:30. Tämäkin meininki on vähän erilaista kuin viime syksynä.

Meikkauksesta (tai oikeammin sen puutteesta)

Ajanhallintani on mullistunut. Kaikki sellainen pipertäminen, johon ennen oli aikaa, hoidetaan nykyisin vasemmalla kädellä. Ja oikein hyvää jälkeä tulee siitä huolimatta! Eräs näistä vasemmalla kädellä hoidettavista asioista on meikkaaminen. Naisellinen puunaaminen on meinaan meidän perheessä nyt minimissään. Eli oikeammin sitä ei hoideta millään kädellä, olen tullut sen suhteen täysin kädettömäksi. En kehtaa lapsettomille ystävilleni edes näyttää kosmetiikkavarastoani. Jos sitä nyt varastoksi voi nimittää, kun se sisältää pari säälittävää purnukkaa ja nekin ovat pääosin apteekista ostettuja.

Kyse ei ole siitä, etteikö minusta olisi mukavaa/piristävää/ihanaa aamuisin kunnolla laittautua. Olen vain lopettanut toistaiseksi yritykset usean säälittävän yrityksen jälkeen. Kerran yritin laittaa ripsiväriä heiluttaen samalla toisella jalallani auton turvakaukaloa. Ripsivärit levisivät ympäri naamaa ja sotkun puhdistamiseen meni enemmän aikaa kuin värin levitysyritykseen. Muutaman kerran mies on istunut jo tovin autossa poikien kanssa ja palannut takaisin sisälle hakemaan minua. Olen äkkiä heittänyt meikkipurnukat sivuun ja lähtenyt mieheni mukaan sinne, minne meidän jo on pitänyt olla menossa.

Tänään aamulla oli viimeisin yritykseni meikkaukseen. Olin laittanut hiukset tanaan ja kaupunkivaatteet päälle, sillä olin lähdössä kyläilemään äiti-ystävän luokse. Nousin näitä operaatioita varten varta vasten aika pian poikien heräämisen jälkeen, jotta kerrankin ehtisin syödä aamupuuron lämpimänä (eikä mikrossa uudelleen lämmitettynä) ja jotta erityisesti ehtisin kerrankin meikata (ihan huvin vuoksi tai osoittakseni että kykenen siihen). Tiesin vallan hyvin, että pojat jaksavat olla hereillä kitisemättä tasan kaksi tuntia aamuheräämisensä jälkeen. Siinä ajassa minun olisi syötävä aamiainen, juotava kahvini, pestävä puurokattila, laitettava hiukseni, puettava päälleni, pakattava hoitolaukku ja oma käsiveska, syötettävä pojat (toinen pullosta ja toinen tissistä), suoritettava poikien aamupesut ja pisut, puettava lapsukaiset säädyllisiin vaatteisiin,  ja istutettava heidät lelujen kera turvakaukaloihin. No miten kävi? Pieleen meni. Siinä vaiheessa kun olisi ollut meikkauksen vuoro, olkkarista kuului väsykitinää ja päädyin hyssyttelyhommiin. Olin ehtinyt kuitenkin jo kaivaa ripsivärin laatikosta, joten edistystä ehti sinänsä tänäänkin tapahtua.

Koska fakta nyt tuntuu olevan, että pienten vauvojen kanssa ei ennätä itseään liiemmin peilistä tuijotella, olen päätynyt noudattamaan urheilulookkia ympäri vuorokauden. Miehen tullessa tänään töistä lähdinkin piipahtamaan kaupungilla ja ostin uusia vapaa-ajan asusteita. Olkoot sitten edes verkkarit tyylikkäät, kun niissä kerran jatkuvasti kulkee. Urheilulook tukee päivääni muutenkin. Iltapäivän kahden tunnin vaunulenkkejä ei viitsi korkokengissäkään sipsutella, vaikka sellaiset sattuisivat eteisestä käteen osumaankin. Paljon mukavampi juosta, niin tulee oma liikuntakin hoidettua siinä samassa. Ja ei sillä meikilläkään ole ollut loppujen lopuksi väliä. Aurinkoinen kesä toi mukanaan aurinkolasien superkäytön. Ja kohta ei ole väliä tukallakaan. Räntää kun alkaa tulla taivaalta, pipo on päähän laitettava joka tapauksessa. Pikkuprinssit rakastavat äitiään pystytukasta huolimatta ja avoliitossahan nämä ovat pikkuseikkoja.

Syyskelejä odotellessa

Kesäsäät ovat täällä päin maata olleet mitä mahtavimmat! Aurinkoa ja hellettä on piisannut riittämiin. Mökillä meillä oli käytössä isot, vanhanaikaiset (ja pirun rumat) kaksostenVAUNUT. Ostimme ne kirpparilta sillä ajatuksella, että varsinaisia rattaita erillisine kantokoppineen ei tarvitsisi mökille viedä. Eihän siitä mitään tietenkään tullut. Pojat eivät nukkuneet kunnolla maatessaan vierekkäin isossa vaunukopassa vaan keskittyivät lähinnä huitomaan toisiaan. Nimesimmekin mökkivaunut seurusteluvaunuiksi, sillä pojat viihtyivät niissä mainiosti hereillä ollessaan. Kohotimme päätypuolta hieman ja laitoimme pari lelua roikkumaan. Avot, ja poikien kesäkeidas oli valmis! Seurusteluvaunuissa oli vilpoisaa helteelläkin ja niistä oli mukava tutkailla maisemia. Kärräsimmekin poikia niissä ympäri mökkipihamaata ahkerasti. Pääsimme näin itsekin puuhailemaan kaikkea kivaa helposti. Ja ottivat pojat vaunuissa myös paljon ilmakylpyjä, ihan ilkosillaankin. Niin komeita olivat kelit.

Olen nyt itse kuitenkin jo suhteellisen kypsä alati jatkuviin hellesäihin. Mökillä lämpö hiveli jäseniä ja järvessä oli helppo käydä viilentymässä. Kerrostalossa tilanne on kuitenkin toinen. Sisällä on kuuma ja ulkona on kuuma. Iltapäivän vaunulenkit alkavat olla suhteellisen raskaita paahtavassa auringonpaisteessa. Varjoa ei tahdo olla missään ja poikien vaatetusta saa säätää koko ajan - yleensä vähentämällä sitä matkan varrella. Onni nimittäin on mueletön hikitassu, pikkuinen hikoilee helposti ja uni kyllä kaikkoaa jos lämpötila ei ole kohdallaan. Elmeri ei ole lämpötilan suhteen yhtä tarkka, kunhan tutti vain on saatavilla oltiin missä tahansa. 

Vaunulenkkien raskautta lisää myös se, että vaunujen renkaat olisivat pumppauksen tarpeessa. Mies ei ole vielä ehtinyt asiaa hoitaa kuntoon. Taidankin laittaa mieheni viikonloppuna lenkille poikien kanssa, niin hoituu tuokin asia kuntoon alta aikayksikön :-) Itse muuten myös juoksen vaunujen kanssa, joten lienen melkoinen näky liikkuessani. Mutta liikunta on ainakin taattu. Vielä en siis allekirjoita väitettä, että pikkulapsiaikana ei ole aikaa liikkua. Asennekysymys, sanon minä. 

Ilmoittauduin myös vauva-äitijumppaan. Ohjaaja ilmoittautui vapaaehtoisesti jumppaamaan toisen pojan kanssa, se on kuulemma mukavampaa vauvan kuin nuken kanssa. Odotan innolla mitä harrastus tuo tullessaan! Samoin kuin vauva-uinti, jonne olemme koko perheen voimin suuntaamassa. 

Vapaapäivä?

Erinäisten sattumusten vuoksi olen ollut menneen viikon aikana tosi väsynyt. Viikkoon on mahtunut miehen töiden aloitus ja omien arkirutiinien hakeminen, sairastunut kissa, tihentyneet yösyötöt (2x2) ja kasaantuneet vapaa-ajan menot. Ja kun apu olisi ollut tarpeen, suurin osa isovanhemmista on ollut samaan aikaan pois maisemista. 

Jälkimmäisenä mainittu väsymyksen aiheuttaja on aiheuttanut perheessämme vilkasta keskustelua. Tälläisessa elämänvaiheessa vapaa-ajan menoja on ikävällä tavalla kategorisoitava. Mikä on "pakollinen vapaa-ajan meno" ja mikä taas itsekäs sellainen? Kun perheessä on kaksi vauvaa, molempien jaksaminen tulee olla sillä tasolla että homma toimii. Ja sorry vain yhden samanaikaisen vauvan isät: olette kenties päässeet osallistumisessanne helpolla, mutta kaksosperheessä homma ei toimi niin. Isää tarvitaan vauvanhoitoon samoin kuin äitiäkin. Ainakin jos tunnelman haluaa pitää katossa.

Mutta sitten viikon valopilkkuun. Tapasimme ensi kertaa ryhmänä kolmen monikkoäidin kesken. Kaikki kuusi vauvaa ovat syntyneet kolmen viikon sisään. Vauvojen pötkötellessä olohuoneen lattialla äidit joivat tyytyväisenä kahvia ja söivät karjalanpiirakoita. Uskokaa tai älkää.(Okei, kukaan ei ollut ehtinyt syödä aamiaista tehdessään lähtöä niin kyllä ruoka jo klo 11 maistuikin...)

Samassa tapaamisessa sain lahjaksi kuvassa näkyvän tiskirätin. Taidankin heti huomenna käyttää tuon etukortin ja olla kuin ellun kana. Menen itsekin pötköttelemään vain lattialle poikien viereen. Nyt se onkin jännittävää, sillä Onni tekee jo lupaavia yrityksiä kääntyäkseen ympäri!

Arki on täällä!

Hups, blogi on ollut kesälomalla. Lukeekohan tätä enää edes kukaan? Jos ei niin toimikoot sitten vaikka omana terapiapalstana.

Kauan odotettu kesä tuli ja meni. Aika on rientänyt niin että päätä huimaa. Pojat täyttävät ylihuomenna 4kk. Kesämme on ollut onnentäyteinen ja superhelppo. Pojat ovat syöneet ja nukkuneet mallikelpoisesti. Pääsääntöisesti yösyöttöjä on ollut koko kesän ajan vain yksi. Ja koska luokanope-mieheni on ollut koko kesän kanssamme, vauvojen hoito on ollut koko ajan molempien vanhempien vastuulla. Olenkin kesän mittaan ollut monesti kiusaantunut siitä, kun minulta on kysytty miten MINÄ jaksan. Kysymyshän olisi kuulunut, että miten ME jaksamme. No anyway, hyvin on jaksettu!

Myönnettäköön kuitenkin, että kesä on ollut pitkä kuherruskuukausi. Ihan syystäkin, sillä ristiäisten yhteydessä 8.6. vietettiin myös vanhempien salahäitä!
Kuherruskuukausi vietettiin mökillä, jossa vierähti yhteensä 8 viikkoa. Syöttämisten, pesemisten, pukemisten, seurustelun, ilmakylpyjen ja leikkimisen ohella tavattiin runsaasti ystäviä, tuttavia, sukulaisia, isovanhempia, naapureita ja kumminkaiman sukulaisia. Myönnettäköön, vähän liikaa. Nyt kun olemme palanneet kaupunkiin äidillä on hitonmoinen kesäkrapula.

Liika sosialisointi on aiheuttanut minussa
suuremman luokan ahdistusta. Olen luonteeltani sosiaalinen, mutta kaipaan kuitenkin ympärilleni tilaa muilta ihmisiltä, olivatpa ne keitä tahansa. On tietysti ihanaa että kaksoset kiinnostavat monia. Joskus on vaan kiva olla myös rauhassa, kun ei edes lähikauppaan saa mennä ilman, että joku puolituttu tai tuntematon tulee juttelemaan, kyselemään ja katselemaan. Tämä on tätä kaksosperheen arkea. Tietysti itseäänkin saa syyttää. Pitääkö jokainen small talk-
tilanne päättää omasta suusta kuuluviin sanoihin "Tulkaa käymään!" Aikuisten oikeasti, en mä kuvitellut todellakaan kaikkien tulevan...

No mutta nyt arki on täällä ja lähtökohdat ovat mitä mainioimmat. Olen alkanut (omasta tahdosta) hoitamaan yösyötöt ja heräämiset yksin. Olenkin nyt onnistunut sekoittamaan oman unirytmini, poikien kaikki rytmit ja tekemään poikien rytmeistä samanaikaisuuden sijaan peräkkäiset. Kaikki kaksosten vanhemmat tietävät mitä tämä tarkoittaa: kun toinen herää niin toinen nukkuu. Kun toinen on nälkäinen toista ei voisi vähempää syöminen kiinnostaa. Mutta silti, on kovasti hymyileviä omia kultapalleroita kuitenkin niin ihana katsoa!

Ja sainhan minä tänäänkin molemmat kuitenkin nukkumaan samaan aikaan vaunuihin ( järjettömän huutokonsertin seurauksena tosin). Siitä olikin sitten mukava lähteä kiireesti ulos ovesta kesävaatteisiin pukeutuneena huomatakseni, että ulkona on kylmä ja siellä sataa. Sateenvarjoa minulla ei ollut, joten sain suihkun samalla. Ihan hyvä, sillä en sinne ollut tänään vielä ehtinytkään. Joku päivä muuten otin pikasuihkun ollessani poikien kanssa kolmisin. Pojat jäivät sittereihin tapittamaan lelukaariaan. Juoksuaskelin kylppäriin ja suihku auki ( vaatteet olin käynyt riisumassa jo aiemmin). Kun sain vesihanan auki, toinen pojista itki perääni. Saakohan jostain ostettua nopeasti iholta huuhtoutuvaa suihkusaippuaa? Dermosilin versio kesti huuhtoutua ainakin liian kauan. Ja sanomattakin on selvää, että hiuksia en sillä erää pessyt. Suihkuepisodissa taisi minulla kuitenkin olla vähän huono ajoitus, sillä pojat olivat jo nälkäisiä kun lenkiltä tulimme. Kylläisinä ja pirteinä pojat kuitenkin viihtyvät leikkimatoillaankin jopa puoli tuntia yksin! Joten kyllä minä ehdin ihan hyvin päivänmittaan käydä vessassa ja siivota keittiön. Ainakin toistaiseksi.