Kilojuhlia ja imetystalkoita

Molemmat pojat ovat ylittäneet 2kg:n rajapyykin eli meillä on syytä juhlaan! Aiemmin talvella vietimme viikkojuhlia ja nyt kilojuhlia. Näin ne aiheet muuttuvat, vain teema säilyy :)

Syömisessä on menty viime päivinä aimo harppaus eteenpäin! Molemmat pojat ovat kunnostautuneet rintaruokinnassa oikein kunnolla. Äidinvaistoni osui oikeaan, kun
uskoin neljän tunnin välein tapahtuviin syöttöihin kolmen tunnin sijaan. Näin pojat saavat nukkua pidempiä pätkiä ja ovat herätessään nälkäisempiä. Ruoka katoaa mahaan nyt erittäin kiitettävästi ja tämähän tarkoittaa vain yhtä asiaa: kotiinlähdön lähenemistä!

Harvemmin tapahtuvat ruokailut antavat syötöissä myös paremman mahdollisuuden vauvantahtisuuteen, tehtiin sitä sitten suoraan äidin maitopankista tai isän syöttämänä pullosta. Pojat saavat syödä rauhassa, kun vanhempien ei tarvitse vilkuilla koko ajan kelloa pelätäkseen rytmin menevän sekaisin liian "hitaasta" syömisestä. Nyt aikaa on huomattavasti runsaammin ja kaikki ovat tyytyväisempiä itse tapahtumaan ja myös lopputulokseen.

Ensikertalaisena olen kuitenkin harvinaisen yllättynyt siitä, kuinka vähän hoitohenkilökunnalta (niin synnärilllä kuin keskolassa) saa tietoa, rohkaisua tai tukea
imetykseen. Suurin osa asioista on itseni selvittämiä ja kysyessäni olen saanut vastauksia hoitajilta. Muuten hommaan on suhtauduttu vähän asenteella "toimi siten kun itse osaat". Ja omalla kohdallanihan koko hommassa on vähän enemmän haastetta, sillä imetänhän kahta keskosvauvaa. Siksi olenkin itse todella tyytyväinen homman sujuvuuteen ja myös siihen, että mieheni tukee minua kiitettävästi hommassa. Kahden vauvan imettäminen ei nimittäin ole mitään nopeaa hommaa ja apukäsiä tarvitaan tasaisin väliajoin. Saati jos puhutaan vauvojen asettelusta samanaikaisesti hyvään asentoon rinnalle...

Omassa syömisessäni ei sitten olekaan tolkkua. Ruokahalu nimittäin jäi synnärille. Mikään ei oikein maita ja ruokamäärät ovat harvinaisen pieniä. Keskolassa hoitajat muistuttavat imettävän äidin tankkauksesta, koska se kuulemma vaikuttaa maidontuotantoon. Sen sijaan synnäriltä saamassani tuotepaketin materiaaleissa lukee, että äidin syömisellä ja juomisella ei juurikaan ole maitomääriin vaikutusta. Kumpaahan nyt sitten pitäisi uskoa??

Ässien voittojuhlia

Kaikki varmasti ovat kuulleet, että tämän vuoden jääkiekon Suomen mestaruus tuli Poriin! Edellinen mestaruus onkin omalta syntymävuodeltani (1978). Tällä kertaa mestaruus osui poikien syntymävuoteen ja kaiken kukkuraksi mieheni syntymäpäivään. Meidän perheeltä ei tarvitse tätä faktaa tiedustella vuosien päästä missään visassa, mielissä pysyvät
varmasti nämä päivämäärät ja vuodet.

Keskolassakin oltiin mukana voittotaisteluissa tuomalla jokaiseen huoneeseen hyvissä ajoin pikkuinen Ässät-lippu. Mekin sitten poikien kanssa sitä heiluttelimme ja pikkuinen Onni-poikamme intoutui jopa puristamaan tikkua pikku kätösineen. Velipoika Elmeri
sen sijaan veteli sikeitä sylissäni samaan aikaan eikä ollut otteluselostuksesta millään muotoa kiinnostunut :)

Muuten päivät ovatkin sujuneet tutun kaavan mukaan. Aamulla sairaalaan ja illalla pois. Välillä käynti kotona tekemässä jotain akuuttia. Ja iltaisin sitten tulee väsymyksestä ja ikävästä aina itku kotiin ajellessa :( Onneksi lääkäri on kovaa vauhtia passittamassa meitä ensi viikolla kotiin. Vähän saisivat pojat kyllä sitä ennen kasvaa. Elmeri on painoltaan nyt piirun verran yli 2kg, Onnilla matkaa tuohon on 60g. Sitten pidetään poikien ekat kilojuhlat!

Syömisharjoittelua ja muuta mukavaa

Pojat pääsivät viikonloppuna siirtymään lämpösängystä tavalliseen vauvojen sairaalasänkyyn. Samoin jalkapohjista signaalia ottaneet happisaturaatiomittarit poistettiin maanantaina, koska niitä ei enää tarvittu. Nyt meidän poikien potilashuoneessa ei piippaa enää yksikään mittari! Seuraavana etappina onkin opetella kunnolla syömään, jonka jälkeen lähdemme koko joukko kotiin! Ensi viikosta on kovasti puhuttu:)

Molemmilla pojilla on vielä nenä-mahaletkut ruokailuhetkiä tukemaan. Jostakin syystä letkujen käyttö on aiheuttanut minussa eniten tunteita. Isä suhtautuu asiaan tyynemmin ja kärsivällisemmin. Minä tapani mukaan hieman hätäilen... Molemmat pojat syövät osan ateriastaan jo suoraan rinnasta ja pullosta menee monta kertaa päivässä koko ateria. Välillä poikia kuitenkin väsyttää niin, ettei syöminen tahdo luonnistua luomien lurpsuessa kiinni, joten letkua tarvitaan. Erityisesti öiseen aikaan keskoslapsia ei aina herätetä syömään vaan turvaudutaan letkuun. Tämä asia saattaa silti lähipäivinä korjaantua, kun ruokailuissa siirtytään asteittain kahdeksasta kuuteen ja ruokailuvälit ovat näin pidemmät. Jospa pojat olisivat sitten aina ruoka-aikoina paremmin hereillä. Itse en nimittäin aina ymmärrä, miten voi oppia syömään jos ei syötetä...

Keskola noudattaa toiminnassaan Vanhemmat Vahvasti Mukana -projektia.
Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että me vanhemmat saamme osallistua hoitoon niin paljon kuin haluamme ja vanhemmat muodostavat hoitajien kanssa tiiviin hoitotiimin. Oma päiväni rytmityykin nyt niin, että tulen aamulla sairaalaan klo 10 ollakseni paikalla lääkärikierron aikana. Tämän jälkeen alkaa ensimmäinen hoitokertani, johon syöttöineen, vaipanvaihtoineen, pesuineen, kakkakatastrofeineen ja punnituksineen menee aikaa tunnista puoleentoista, riippuen onko joku auttelemassa minua vai ei ja mikä poikien syömistahti/ -tapa on. Tämän jälkeen pitääkin itse syödä lounasta jossakin/eväitä, pumpata rintamaitoa tai hyssytellä/pitää sylissä mahdollisesti hereillä olevia poikia. Sitten aloitetaankin alusta. Isä tulee paikalle työpäivän jälkeen ja illalla mennään johonkin aikaan kotiin, riippuen siitä pitääkö käydä kaupassa, valmistaa ruokaa, pestä pyykkiä, maksaa laskuja tai tehdä jotain muuta, lypsää rintamaitoa ainakin. Ja itsestäänkin pitäisi huolehtia, mutta ei tähän yhtälöön nyt oikein sitä kuuluisaa lepäämistä mahdu. Jossakin vaiheessa päivää yritän myös purkaa puhelimeen tulleet ystävien/sukulaisten/perheenjäsenten puhelut ja viestit... Ja kun pojat pääsevät kotiin, niin tuskin tämä kiireisyys tästä helpottaa:)) Kohta tämä todellisuus on läsnä yölläkin. Kaikesta tästä huolimatta, millään ei jaksaisi odottaa poikien saapumista kotiin!

Lähdenkin tästä nyt syömään välipalaa, kun sängyn suunnassa on hiljaista. Samalla yritän suunnitella, ehtisinkö tänään vielä tehdä täsmäiskun H&M:lle ostamaan imetyspaitoja ja ennestään tutut vapaa-ajanhousut (isompaa kokoa tietysti). Mihinkään sovituskoppiin on turha haaveilla ehtivänsä, katsellaan sitä sitten vuoden päästä tai jotain :)

Keskola-äitiyden ensiaskelia

Pojat täyttivät tänään viikon ja tuoreen äidinkin aivot alkavat jälleen toimia:) Takana on varmasti yksi elämän ikimuistoisimmista viikoista, niin isoja asioita on tapahtunut.

Sydäntä särkee jättää pojat iltaisin keskolaan, ja joka ilta se on yhä kamalampaa :( Hoitohenkilökunta on osastolla kuitenkin supermahtavaa, joten hyvässä hoidossa pikkumiehemme ovat. Meille myös kerrotaan joka päivä, että nyt kannattaa vielä mennä kotiin ja levätä/nauttia/rentoutua, kun vielä voi. Tämän kuuleminen aiheuttaa kovin ristiriitaisia tunteita, sillä on vaikea kuvitella itsensä jonnekin muualle poikien viereltä. Katsomaan televisiota? Shoppaamaan? Tapaamaan kavereita? Näitä lapsia on odotettu syntyväksi vuosia. Tällä välin olen ihan tarpeeksi ehtinyt nauttia kaikesta siitä, mitä elämä ilman lapsia tarjoaa. Kiitos ei enää hetkeen.

Pääsin itse sairaalasta pari päivää sitten ja oli ihana päästä omaan kotiin hektiseltä vuodeosastolta. Äitejä ja vauvoja tulvii tällä hetkellä ovista ja ikkunoista - rauhallinen tunnelma oli osastolla haave vain. Onneksi olin selvittänyt monta asiaa etukäteen (mm. keskoslasten imetykseen liittyen), joten osasin kysyä asioita oma-aloitteisesti. Niinpä kiikutinkin onnellisena ensimmäisellä kerralla 2ml omaa äidinmaitoa keskolaan. Viikon jälkeen maidontuotanto on jo sitä luokkaa, että kyllä sinne ostoksillekin on suunnattava. Etukäteen hankkimani kaksi imetyspaitaa kun kuluvat päivässä, sen verran suttaavaa touhua imettäminen ja rintamaidon lypsäminen on.

Lypsäminen kuuluu olennaisena osana keskola-aikaan. Makuuhuonettamme koristaakin tällä hetkellä sairaalasta lainassa oleva pumppu ja aamulla maidot kulkeutuvat mukanani sairaalaan. Käsilaukun koostumus on siis nykyään vähän erilainen :) Tosin käsilaukun virkaa hoitaa tällä hetkellä sairaalasta saatu Libero-kassi.... Mammautuminen on siis alkanut kiitettävästi jo viikossa :)

Isän vaipanvaihtoa, osa 2

Miten voi olla pienessä kädessä niin suuri voima? Kun se tarraa kaikin sormin kiinni minun yhteen sormeen. Ei niinkään se puristusvoima (vaikka sitäkin löytyy yllättävän paljon) vaan se voima mikä tunki läpi koko isän kehon varpaista aina päälakeen asti. Tuntuu että joka hetki pojat valtaavat lisää paloja minusta ja se jos mikä tuntuu hyvältä!

No takaisin konkretiaan. Vaipanvaihtoa osa kaksi (olen kyllä vaihtanut jo hieman useammin kuin kaksi kertaa:) kokeilen aloittaa Onni-pojasta kun hän oli nukkunut edellisen ruokailun autuaan tietämättömänä maailman menosta nauttien äidinmaitonsa nenämahaletkun kautta. Eli herra oli hereillä. Varmistin vielä tajunnan tason vaihtamalla vaipan ennen ruokaa. Vähän vielä pyörittelyä ja herra oli valmis lutkuttamaan. Ja hienosti menikin. Tuttipullossa oli erilainen pää ja se näytti sopivan herralle. 30ml meni kuin saavista kaataen. Siinä sivussa isä sai Onnilta kunnon huitaisun päin naamataulua. Miten sekin voi tuntua niin hyvältä? Elmeri-poika alkoi myös antamaan elon/nälän merkkejä. Nainen oli tällä välin suunnannut osastolle kotiinlähtöhaastatteluun eli sain vähän säätää näin miesten kesken.

Onni tankattu ja kuivatettu joten oli Elmerin vuoro. Kokeilen toista taktiikkaa eli ensin pullo suuhun, sillä herra oli täysin hereillä. Herran kädet oikein hamusivat pulloa ennen kuin hän sai sen suuhunsa. Alkaa siis homma luistaa. Alta aikayksikön pullonpohja jo näkyikin. Monta kertaa herra on täräyttänyt tortun juuri vaihdettuun vaippaan, joten saapuisiko torttutilaus vanhaan vaippaan? Taisi käydä pullontyhjnnys niin vikkelään, että jäi torttu matkalle. No mitä mitä vielä! Siihen se herra sen latasi keskelle hoitopöytää ja ilman vaippaa tietysti. Taas veri Elmeri pidemmän korren. Ehkä isä vielä onnistuu:)

Äiti saapui paikalle ja päätimme antaa Onnin vielä haistella ja maistella äidin rinnalla maidon tuoksuja. Hän oli vain ehtinyt päästää kiinteät sinappikaasut tällä välin, joten eikun vaihtamaan. Ajattelin siinä että, taisin tehdä ennätysajan vaipanvaihdossa kun Onnia ojensin naisen rinnalle. Nainen siihen totesi vain, että pitäiskö noi housut laittaa herralle? Ei isä voi kaikkea huomata:)

Minusta tuli äiti!

Ehdin nautiskella kokonaiset kuusi päivää vuodelevon jälkeisestä elämästä ennen synnytyksen käynnistymistä. Se oli kuitenkin enemmän kuin tarpeen: ehdin puuhailla kotia kuntoon ja saada omia voimia palautetuksi. Loppuviikosta aloin tulla myös oudon levittomaksi, joka ilmeisesti alitajuisesti ennakoi synnytyksen lähestymistä. Lauantaina se oli sitten menoa!

Olen äärettömän kiitollinen virkeistä ja hyväkuntoisista pikku-prinsseistä, jotka syntyivät 14.4. 5:39 ja 5:40. Synnytys päättyi lopulta kiireelliseen sektioon, sillä b-vauvan syke alkoi laskea supistusten voimistuessa. Mitään riskejä ei haluttu ottaa ja ylilääkärin antaessa leikkausluvan saapui synnärille nopeasti paikalle yli 10-hengen leikkaustiimi minua ja vauvoja varten. Isä passitettiin tässä vaiheessa
isähuoneeseen kahvin ja voileipien kera. En ole kysynyt maistuivatko ne tuossa tilanteessa...

Leikkaus ei ole koskaan mukava kokemus. Kun vatsaan joudutaan vielä menemään kiireellä, ensimmäisellä sijalla ovat vauvat, toisella äiti. Tässä rytäkässä
minuun tuli normaalia enemmän vahinkoa, joka pidentää toipumisaikaani. Pojat sen sijaan päästivät heti kunnon itkut mahasta nostettaessa, jotka kuulin lääkehuurusta ja happimaskista huolimatta. Isä pääsikin sitten heti poikia hoivaamaan keskolaan minun jatkaessa matkaani heräämöön.

Tarina jatkuu kun syöttämiseltä, vaipanvaihdolta ja poikien ihailulta ehdin:)

Ensimmäinen työpäivä isänä (ja muita kokemuksia)

Pari päivää poissa töistä poikien luona hujahti silmissä. Alkaa otteet löytymään ja vaipanvaihdon tatsi hahmottumaan. On alle kaksikiloinen pojanpötkylä kyllä pieni! Jotenkin sitä vain otteet varmentuu ja luonnollistuu.

Vaipanvaihdon oppitunti yksi: käännä lapsen takapuolta kyljen suuntaisesti (tukee fysioterapeutin mukaan lapsen motorista kehittymistä ja oma kehon hahmottamista. Järkeenkäypää). Älä pidä kiirettä uuden vaipan kanssa sillä pojat tykkää pissata kaaressa heti kun iskä ottaa vaipan auki. Välillä kannattaa kokeilla syöttää ennen vaipanvaihtoa, koska takapuoli näyttää törisevän poikkeuksetta tuttipullo suussa näin muutaman päivän otannan perusteella.

Niin tuli sitä töissäkin käytyä:) Ajatukset olivat kovasti pojissa ja äidissä pitkin päivää. Kovasti tuli onnitteluja joka suunnasta. Varsin hellyttävää kun eskari- ja ykkösluokkalaiset tulivat oikein halaamaan minua. Isommat oppilaat tulivat korrektisti kättelemään tai muuten vain onnittelemaan.

Olen huomannut seuraavani poikaoppilaita eri tavalla rakenneultran jälkeen, jossa selvisi lastemme sukupuoli. Ja tänään huomasin sen muuttuneen vielä. En osaa vielä sanoa mikä se on, mutta varmasti se liittyy jotenkin isäksi tulemiseen. Huomaan puhuvani heille eri tavalla, luulen ymmärtäväni heitä paremmin ja lisäksi koko suhtautumiseni heihin muuttui voimakkaasti. Isäksi tullaan yhdessä yössä, mutta kasvaminen isäksi jatkuu.

Isän näkökulma: Onneksi olkoon!

Tilanne on mennyt juuri niin kuin toivoin. Ensin kuusi viikkoa makuuta koska oli suuri ennenaikaisen synnytyksen riski ja nyt lähes viikon liikkumisen jälkeen ei mitään muutosta. Keittiökin ehti valmistua. Tilanteesta rohkaistuneena ilmoitin työkavereilleni, että olen käytössä lauantaina 13.4. Karhuviestiin, jos jollekin tulee este (en kyllä ole kahteen kuukauteen ottanut ainuttakaan juoksuaskelta). Perjantaina aamulla puhelin sitten soi, että varamiehelle olisi viestissä käyttöä. Lupauduin mukaan, ellei synnytys käynnistyisi. Miksi se nyt yhtäkkiä käynnistyisi? Nainen on häärinyt kotona kuin ennen vanhaan (lue: imuri käy ja paikat menee ojennukseen, mies mukaanlukien:). No kuinkas kävikään...

Lauantaina klo 9.45 nainen tuntee napsauksen ja käännähtää sängystä raskauden suomalla nopeudella lattialle. Lapsivedet tulivat. Aikamoinen lammikko kirkasta makeantuoksuista nestettä makuuhuoneen lattialla. Ei muuta kuin rätti käteen ja lattiaa siivoamaan. Naista ei supista, joten ei ole hengenhätä. Sairaalakassi on pakattu. Ruokimme itsemme ja kissamme ja suuntaamme kohti keskussairaalaa. Siistin vielä nopeasti partaani, etteivät lapset isäänsä heti pelästy. Matka sujui rauhallisesti.

Synnytysosastolle oli paikalle hälyytetty vuoksemme myös takapäivystäjä. Jos emme olisi häntä tunnistaneet synnytyksen ja naistentautien ylilääkäriksi, häntä olisi saattanut luulla vaikka talonmieheksi:) Mistä lie tullut. Lapset olivat RT-tilassa, eli alatiesynnytys oli täysin mahdollinen. Kohdunsuun tilanne oli kuitenkin vielä epäkypsä, joten päädyimme odottelemaan osastolle. Ylilääkärin mukaan synnytys käynnistettäisiin sunnuntaina aamulla, ellei se ala edetä itsestään... Alkaa jännittämään. Osastolla on ruuhkaa ja lasten itkua kuuluu sieltä täältä.

Sunnuntaina 14.4. klo 5:45 kätilö tulee sanomaan onneksi olkoon, teille on syntynyt kaksi poikaa! Synnytys siis käynnistyi itsestään, kunnes se lopulta teki stopin ja synnytys päättyi kiireelliseen sektioon. Isä ei pääse kiireelliseen sektioon mukaan, oli muuten pitkä aika odotella isien huoneessa uutisia. Nainen saa kertoa näistä tapahtumista myöhemmin mitä tahtoo.

Kummatkin pojat syntyivät viikkoihin nähden hyvävointisina (34+6). Herra A 1900g, 44cm ja Herra B 1860g, 43 cm. Kummallekin laitettiin aluksi alipaineletku oman hengityksen tueksi pitämään keuhkorakkulat toiminnassa. Puoleen päivään mennessä kumpikin venkula hengitti jo hienosti omilla keuhkoillaan! Klo 13.30 sain Onnin (B) mahan päälle kenguruhoitoon. Siinä kyllä unohti kaiken muun ja elämän palaset menivät aivan uuteen järjestykseen!

Nainen toipuu sektiosta hitaan varmasti. Aiemmin leikattu endometrioosi laittoi tähänkin sormensa peliin vaikeuttaen sektiota. Virtsarakko oli kiinni kohdussa, joten se vaurioitui operaatiossa. Sairaalajakso taitaa sen seurauksena pitkittyä. No kyllä taitavat pojatkin sairaalan kaukaloita hetken kuluttaa. Vaikkakaan tehohoitoa he eivät kauaa tarvitse, jos hoitavaa kokenutta kätilöä on uskominen.

Iltapäivällä sitten Elmeri (A) myös hakeutui isän karvaiselle rintakehälle. Herra oli veljeään huomattavasti rauhallisempi. No se saattaa moneen kertaan vielä heittää häränpyllyä. Ei vielä täysin osaa ajatella olevansa isä, mutta pojat mahan päällä on jotain aivan uskomatonta! Ei sitä tunnetta pysty kuvaamaan sanoilla. Toivon vain kovasti että Nainen toipuu mahdollisimman nopeasti, että näkisi pojat livenä. Hän on joutunut tyytymään valokuviin ja videoihin, sekä minun epämääräisiin sepustuksiin tapahtumista ja fiiliksistä.

On tämä kyllä tasa-arvoa. Nainen kantaa pojat mahassaan kärsien pahoinvoinnit, unettomat yöt, jatkuvan pissahädän, painonnousun, turvotuksen, synnytyksen käynnistymisen, supistuskivut, puudutuksen, sektion (ja mitä siinä tapahtui) ja kukkuraksi sen ettei hän näe poikiaan heidän ensimmäisenä vuorokautetaan. No isä ei voi olla äiti, eikä äiti voi olla isä. Ei sitten missään vaiheessa. Se on sitä luojan luomaa tasa-arvoa. Tietysti nainen kokee paljon ihania asioita raskaana ollessaan, joista mies vain voi kuvitella.

Kummituksia ja kokokriisiä

Omakuvan julkaisemisen jälkeen olen saanut monta viestiä siitä, kuinka ihana mahani on. Kiitos kaikille kauniista sanoista!

Minäkin tykkään mahastani, vaikka se alkaakin olla aika suuri. Vuodelevossa vatsan kasvua ei itse oikein huomannut. Tällä viikolla olen kuitenkin havahtunut siihen, miten iso alan olla. Ja mikäs ihme se on, sisälläni kasvaa kaksi kaksi kiloista vauvaa. Mitkään äitiysvaatteet eivät mahdu enää päälle, saati alusvaatteet tai kengät. Onneksi yksi
kaverini pelasti minut pulasta lahjoittamalla entistä suurempia äitiysvaatteita ja naureskelimmekin yhdessä niiden valtavalle koolle. En yhtään ihmettele että hänellä oli tarve päästä niistä eroon, kuka tällaisia kokoja haluaa muistella?

Muistan kun alkuraskaudessa viime syksynä ihmettelin, miksi kaikki käytettynä myytävät äitiysvaatteet ovat niin suuria. En ihmettele enää. Ensiodottajana minulle on ollut yllätys, että vatsan lisäksi valtavasti kasvavat myös rinnat ja lantio! Lisäksi rasvaa ja nesteitä on tähän mennessä kertynyt sinne sun tänne, joka nyt asiaan kuuluu. En silti voi kieltää, etteikö joskus olisi päiviä, jolloin kasvanut, entinen 36-numeroinen keho ahdistaa. Kuten eilen tunkiessa itseni pieneen sovituskoppiin imetysliivejä sovittamaan. Onneksi huumorintajuinen mieheni oli paikalla keventämässä tilannetta :) Kokokriisiä on siis tässä lähipäivinä pukannut päälle.

Sitten toiseen asiaan. Olemme nimittäin valinneet tuleville lapsillemme vihdoin kummisedät ja -tädit! Jouduimme pohtimaan asiaa aika kauan, koska emme osanneet päättää pyydetäänkö lapsille yhteiset kummit vai eri kummit. Vatvottuamme asiaa jokaisesta näkökulmasta päädyimme yhteisiin, koska ajattelimme sen olevan kummeille helpompaa. Toivomuksenamme nimittäin on, että meidän kanssa kummitusjutut otetaan ihan rennosti turhia pingottamatta. Henkilöistä ei niinkään ollut epäselvää, vaikka kaikki ihanat ihmiset lähipiirissämme eivät mukaan mahtuneetkaan. Minä nimittäin halusin pitää määrän kohtuullisena (yhteensä 5).

Yhdeltä tulevalta kummitädiltä tulikin sitten jo kuluvaan "kevääseen" soveltuvat tuliaiset, kuten kuvasta näkyy :) Hyvä Pori ja Ässät!

Kaamea vauvakuume

Mitä pidemmälle aika kuluu, sitä suurempi vauvakuumeeni alkaa olla. Mieheni onneksi lohdutti asiantuntevasti, että kuumeeseen on ihan kohta tulossa helpotusta :) Kevät on kummallista kuumeilun aikaa, lähipiirissä sitä esiintyy myös auto- ja asuntokuumeen muodossa.

Tässä sitä nyt kuitenkin istutaan yhdessä koossa aurinkoisella parvekkeella kissojen kanssa ja valmistaudutaan tulevaan. Olen lukenut synnytyksestä ja imetyksestä ja pohtinut niihin liittyviä kysymyksiä raskaana olevien ja raskaana olleiden kaverien kanssa. Parempi kaiketi ettei pohdi enempää, niin pysyy uutuudenviehätys yllä.

Lisäksi olen miettinyt kaikkia muita vauvanhoitoon liittyviä kysymyksiä kuten sitä, paljonko tuttipulloja pitäisi taloudessa kaksosvauvoille olla? Vertaisilla niitä on ollut käytössä jopa kymmeniä (!) eli pullo-ostoksille tässä saa vielä suunnata. Ja kuinka usein ne pitää steriloida? Lukemani perusteella keskiverto kaksosten äiti on jaksanut steriloida pulloja 2 viikosta kahteen kuukauteen. Sen jälkeen astianpesukone on saanut riittää. Tämä on varmasti sitä monikkoperheen "mene siitä mistä aita on matalin" logiikkaa, jota mummot kohta rivissä kauhistelevat :)

Nyt olisi tietysti kovin kätevää, että itse jaksaisi vielä lähteä ostoksille, mutta jaksamisen kanssa on kyllä heikkoa. Käpyttely kotona riittää tällä hetkellä vallan mainiosti päivän liikuntasuoritukseksi. Lisäksi olen vähän jaksanut venytellä kehoa ja tehdä lattialla maaten joitakin joogaliikkeitä. Isovanhempia ei viitsi laittaa enää ostoksille, koska eivät suostu koskaan ottamaan ostoksista rahaa vastaan. Kiitollisuudenvelassa ollaan jo muutenkin. Mies taas toi viimeksi pikkuhousunsuojia pyytäessäni terveyssiteitä (kuulemma annoin epäselvät ohjeet) eli tuttupullo-ostoksilta kotiin voi tulla mitä vaan :)

Miehestä puheenollen, jännitystä on ilmassa. Mieheni syntymäpäivä on alle kahden viikon kuluttua ja nyt kysymys kuuluukin, kuinka lähelle sitä päästään? Taidetaan meidän perheessä juhlia tulevina vuosina triplasynttäreitä samaan aikaan...

Julkaisen nyt ensimmäisen kuvan myös itsestäni. Tyylinäyte jostakin muka-joogaliikkeestä...

Lähdön harjoittelua

Vapaan elämän kunniaksi harjoittelin tänään uloslähtöä. Tungin pieneksi käyneitä äitiysvaatteita päälleni (muita kuin jumppahousuja), laitoin tukkaa ja ripsiväriä. Kenkien laitto jalkaan aiheutti suurta pohdintaa, mutta vihdoin nekin jalassa olivat. Tässä kohdin minulla oli jo aika hiki (pahuksen hormoonit), mutta olin kuitenkin sen näköinen että kehtasin ajatella poistumista salaattilounaalle hyvässä seurassa. Kyyti oli tulossa noutamaan hetkellä minä hyvänsä. Tarkoituksena oli tavata toinen söpömahainen monikko-odottaja ja vaihtaa kuulumisia kasvokkain. Toisin kävi. Kaverilleni tuli yllättävä käänne omassa voinnissaan ja lounasseura katosi alta. Päädyin sitten viemään roskapussin, että se tämän päivän ulkoilusta. Mutta jos totta puhutaan, olin pelkästä lähtemisen valmistelusta niin puhki, että voin hyvin odottaa seuraavaan kertaan. Kuntoni taitaa juuri nyt olla aika surkea.

Ehkä myöhemmin illalla voin harkita asunnosta poistumista uudestaan, kun tukka ja naama nyt tuli kammattua. Tyydyn kuitenkin äidin ulkoilupukuun joka solahtaa päälle vaivatta, joten kohteeksi täytyy valita jokin tuulipukukansan lukuisista automarketeista. Ja mies lähtee tietysti taluttajaksi ja auto-kuskiksi. (Välillä mietin olenko raskaana vai muuttunut vanhukseksi.)

Hätä ei kuitenkaan ollut suuri, sillä sain kun sainkin lounasseuraa. Anoppini nimittäin tuli käymään tuoden mukanaan salaattia ja keittoa, nam. Tuli samalla sitten vaihdettua ajatuksia synnytyksestä ja siihen valmistautumisesta sekä vauvojen hoidosta. Näitä hetkiä tuskin kellään on liikaa. Vaikka anopin viimeisimmänkin lapsen syntymästä on jo pitkälti yli 20 vuotta, tiedosta on silti hyötyä. Ja jostakin kumman syystä, oman äidin kanssa ähinästä ja puhinasta on tullut juteltua aika vähän. Olemme keskittyneet lähinnä vauvantarvikkeisiin ja vauvojen hoitamiseen, eli perinteiseen hössöttämiseen.

Monikko-kaverini yllättävät uutiset tänään saivat minutkin kuitenkin terästymään oman vointini suhteen. Vaikka kaikki tuntuu nyt ihan normaalilta, huomenna kaikki saattaa olla toisin. Soitin sitten neuvolaankin ja sain käyntiajan kuluvan viikon torstaille, koska seuraavaan äitiyspolikäyntiin on vielä viikko. Sydänäänien kuuntelu rauhoittaa aina kummasti levotonta mieltä.

Loppusuoralla

Lääkäri antoi eilisessä tarkastuksessa loistavan "tuomion". Loppuviikko lepoa, maanantaina ylös sohvalta ja lääkkeiden popsiminen seis. Vauvat saavat kuulemma SYNTYÄ! Jaiks:) Nyt alkoi jännittää jo vähän enemmän. Maanantaina siis vihdoin täynnä 34 raskausviikkoa!

On tätä odotettu! Olo on kuin maalitynnyriin pudonneella oravalla. Tahmea, sumuinen ja väsynyt. Näenkö enää edes mitään eteeni? Näytän myös virtahevolta. Maha ja ylävarustus ovat kasvaneet kuin pullataikina, jalat taasen kutistuneet olemattomiin. Turhaan menivät nekin kaikki kyykkyharjoitukset, takapuoli on kadonnut näiden viikkojen aikana taivaantuuliin.

Nyt onkin sitten ollut jo hyvää aikaa miettiä, mitä meinaan oikein tehdä kun saan vihdoin jotain tehdä. Tässä TOP 10-lista:

1) Mennä kampaajalle! Mies antoi ensiapua omin pikku kätösin sairaalasta päästyäni, mutta ammattilaisen saksille on vielä käyttöä. Aika saksittavaksi on jo varattu.

2) Mennä salaattilounaalle eli poistua tästä remonttisotkuisesta ja pölyisestä kämpästä.

3-6) Pestä pyykkiä, siivota (kevyitä) tavaroita oikeille paikoille, purkaa pari pahvilaatikkoa ja siivota (kevyitä) roskia. Mies ei vain ole ehtinyt remontin tiimellyksessä hoitaa kaikkia arki-asioita.

7) Siivota ja somistaa kylppäriä, joka on nyt remontin aikana toiminut myös "keittiön" vesipisteenä ja kissojen ravintolana.

8) Mennä seisomaan ja käpyttelemään talo-yhtiön pihaan aurinkoon (ei kai se nyt heti lakkaa paistamasta kun voin poistua pihalle??)

9) Valmistaa itse itselleni ruokaa. Uuteen keittiöön on jo kodinkoneiden tarvitsema sähkö kytketty ja putkimies tulee laittamaan vedet kuntoon tänään.

10) Lähteä synnyttämään. Nythän on täysin mahdotonta arvioida kuinka kauan kroppani kestää kahta kahden kilon vauvaa. Vatsani on nimittäin pinkeä kuin ylitäyteen pumpattu koripallo. Lääkäri kysyi taas eilen pituuttani (156cm) ja puristeli päätään...

Ja vielä bonuksena: Meinaan olla taas iloisempi ja ystävällisempi kumppani miehelleni. Pitäisikö ostaa myös joku lahja, kun on kiltisti jaksanut kuunnella kaikki marinani ja itkuni? Ai niin, lahjahan on jo järkätty:)

Isän näkökulma: Hautomon remontointia

Eilen syntyi kaksi reikää keittiön uuteen tasoon. Eli hyvällä mallilla on hautomon remontointi, paljon on jo takana. Siinä se pääsiäinen sitten hujahtikin. Rupeaa kyllä mikroruoka näin kahden viikon kuurin jälkeen ahdistamaan. Voiton puolella olemme remontin suhteen. Ja varmasti myös hautomisviikkojen suhteen. Nainen kertoo päivittäin syntyneistä kaksosista, jotka ovat pienempiä kuin meidän masuasukit.

Naisen olotila alkaa myös kertoa hyvistä viikoista (lue: kasvava maha ja tukalat yöt). Olen saanut tässä remontin tiimellyksessä myös uuden tittelin - mahankääntäjä. Porakoneen tauottua nainen huutaa: "tuotko nenäliinan ja nostat tuon pudonneen juomapullon. Samalla voisit kääntää vähän minua. Alkaa taas lonkka väsyä." Se on vähintä mitä voin tehdä. Suuri hatun nosto ja kumarrus naiselle! Sen verran sitkeä sissi hän on ollut!

Huomenna putkimies kytkemään vesi keittiöön ja lääkärin luo mittaamaan masukkien vartta. Pari kuukautta sitten mietin ääneen, kumpihan on ennen: lasten syntymä vai koti valmis? Toivottavasti koti..