perjantai 12. huhtikuuta 2013

Kummituksia ja kokokriisiä

Omakuvan julkaisemisen jälkeen olen saanut monta viestiä siitä, kuinka ihana mahani on. Kiitos kaikille kauniista sanoista!

Minäkin tykkään mahastani, vaikka se alkaakin olla aika suuri. Vuodelevossa vatsan kasvua ei itse oikein huomannut. Tällä viikolla olen kuitenkin havahtunut siihen, miten iso alan olla. Ja mikäs ihme se on, sisälläni kasvaa kaksi kaksi kiloista vauvaa. Mitkään äitiysvaatteet eivät mahdu enää päälle, saati alusvaatteet tai kengät. Onneksi yksi
kaverini pelasti minut pulasta lahjoittamalla entistä suurempia äitiysvaatteita ja naureskelimmekin yhdessä niiden valtavalle koolle. En yhtään ihmettele että hänellä oli tarve päästä niistä eroon, kuka tällaisia kokoja haluaa muistella?

Muistan kun alkuraskaudessa viime syksynä ihmettelin, miksi kaikki käytettynä myytävät äitiysvaatteet ovat niin suuria. En ihmettele enää. Ensiodottajana minulle on ollut yllätys, että vatsan lisäksi valtavasti kasvavat myös rinnat ja lantio! Lisäksi rasvaa ja nesteitä on tähän mennessä kertynyt sinne sun tänne, joka nyt asiaan kuuluu. En silti voi kieltää, etteikö joskus olisi päiviä, jolloin kasvanut, entinen 36-numeroinen keho ahdistaa. Kuten eilen tunkiessa itseni pieneen sovituskoppiin imetysliivejä sovittamaan. Onneksi huumorintajuinen mieheni oli paikalla keventämässä tilannetta :) Kokokriisiä on siis tässä lähipäivinä pukannut päälle.

Sitten toiseen asiaan. Olemme nimittäin valinneet tuleville lapsillemme vihdoin kummisedät ja -tädit! Jouduimme pohtimaan asiaa aika kauan, koska emme osanneet päättää pyydetäänkö lapsille yhteiset kummit vai eri kummit. Vatvottuamme asiaa jokaisesta näkökulmasta päädyimme yhteisiin, koska ajattelimme sen olevan kummeille helpompaa. Toivomuksenamme nimittäin on, että meidän kanssa kummitusjutut otetaan ihan rennosti turhia pingottamatta. Henkilöistä ei niinkään ollut epäselvää, vaikka kaikki ihanat ihmiset lähipiirissämme eivät mukaan mahtuneetkaan. Minä nimittäin halusin pitää määrän kohtuullisena (yhteensä 5).

Yhdeltä tulevalta kummitädiltä tulikin sitten jo kuluvaan "kevääseen" soveltuvat tuliaiset, kuten kuvasta näkyy :) Hyvä Pori ja Ässät!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti