Ehdin nautiskella kokonaiset kuusi päivää vuodelevon jälkeisestä elämästä ennen synnytyksen käynnistymistä. Se oli kuitenkin enemmän kuin tarpeen: ehdin puuhailla kotia kuntoon ja saada omia voimia palautetuksi. Loppuviikosta aloin tulla myös oudon levittomaksi, joka ilmeisesti alitajuisesti ennakoi synnytyksen lähestymistä. Lauantaina se oli sitten menoa!
Olen äärettömän kiitollinen virkeistä ja hyväkuntoisista pikku-prinsseistä, jotka syntyivät 14.4. 5:39 ja 5:40. Synnytys päättyi lopulta kiireelliseen sektioon, sillä b-vauvan syke alkoi laskea supistusten voimistuessa. Mitään riskejä ei haluttu ottaa ja ylilääkärin antaessa leikkausluvan saapui synnärille nopeasti paikalle yli 10-hengen leikkaustiimi minua ja vauvoja varten. Isä passitettiin tässä vaiheessa
isähuoneeseen kahvin ja voileipien kera. En ole kysynyt maistuivatko ne tuossa tilanteessa...
Leikkaus ei ole koskaan mukava kokemus. Kun vatsaan joudutaan vielä menemään kiireellä, ensimmäisellä sijalla ovat vauvat, toisella äiti. Tässä rytäkässä
minuun tuli normaalia enemmän vahinkoa, joka pidentää toipumisaikaani. Pojat sen sijaan päästivät heti kunnon itkut mahasta nostettaessa, jotka kuulin lääkehuurusta ja happimaskista huolimatta. Isä pääsikin sitten heti poikia hoivaamaan keskolaan minun jatkaessa matkaani heräämöön.
Tarina jatkuu kun syöttämiseltä, vaipanvaihdolta ja poikien ihailulta ehdin:)
Onnea <3
VastaaPoistaKas kun isää ei otettu kiireelliseen sektioon, täällä kyllä pääsee. Vain hätäsektioon ei pääse, kun äitikin nukutetaan.
Kovan työn teit vauvojen eteen, ja kaikki oli vaivan arvoista. Onnea vielä kerran!
Näin meillä ainakin kävi. Omasta mielestä homma oli kuitenkin sen verran rajua, että ihan hyvä ratkaisu oli jättää isä salin ulkopuolelle. Olisi tarvittu vielä yksi henkilö huonovointista isää hoivaamaan :)
VastaaPoista