Vapaan elämän kunniaksi harjoittelin tänään uloslähtöä. Tungin pieneksi käyneitä äitiysvaatteita päälleni (muita kuin jumppahousuja), laitoin tukkaa ja ripsiväriä. Kenkien laitto jalkaan aiheutti suurta pohdintaa, mutta vihdoin nekin jalassa olivat. Tässä kohdin minulla oli jo aika hiki (pahuksen hormoonit), mutta olin kuitenkin sen näköinen että kehtasin ajatella poistumista salaattilounaalle hyvässä seurassa. Kyyti oli tulossa noutamaan hetkellä minä hyvänsä. Tarkoituksena oli tavata toinen söpömahainen monikko-odottaja ja vaihtaa kuulumisia kasvokkain. Toisin kävi. Kaverilleni tuli yllättävä käänne omassa voinnissaan ja lounasseura katosi alta. Päädyin sitten viemään roskapussin, että se tämän päivän ulkoilusta. Mutta jos totta puhutaan, olin pelkästä lähtemisen valmistelusta niin puhki, että voin hyvin odottaa seuraavaan kertaan. Kuntoni taitaa juuri nyt olla aika surkea.
Ehkä myöhemmin illalla voin harkita asunnosta poistumista uudestaan, kun tukka ja naama nyt tuli kammattua. Tyydyn kuitenkin äidin ulkoilupukuun joka solahtaa päälle vaivatta, joten kohteeksi täytyy valita jokin tuulipukukansan lukuisista automarketeista. Ja mies lähtee tietysti taluttajaksi ja auto-kuskiksi. (Välillä mietin olenko raskaana vai muuttunut vanhukseksi.)
Hätä ei kuitenkaan ollut suuri, sillä sain kun sainkin lounasseuraa. Anoppini nimittäin tuli käymään tuoden mukanaan salaattia ja keittoa, nam. Tuli samalla sitten vaihdettua ajatuksia synnytyksestä ja siihen valmistautumisesta sekä vauvojen hoidosta. Näitä hetkiä tuskin kellään on liikaa. Vaikka anopin viimeisimmänkin lapsen syntymästä on jo pitkälti yli 20 vuotta, tiedosta on silti hyötyä. Ja jostakin kumman syystä, oman äidin kanssa ähinästä ja puhinasta on tullut juteltua aika vähän. Olemme keskittyneet lähinnä vauvantarvikkeisiin ja vauvojen hoitamiseen, eli perinteiseen hössöttämiseen.
Monikko-kaverini yllättävät uutiset tänään saivat minutkin kuitenkin terästymään oman vointini suhteen. Vaikka kaikki tuntuu nyt ihan normaalilta, huomenna kaikki saattaa olla toisin. Soitin sitten neuvolaankin ja sain käyntiajan kuluvan viikon torstaille, koska seuraavaan äitiyspolikäyntiin on vielä viikko. Sydänäänien kuuntelu rauhoittaa aina kummasti levotonta mieltä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti