Alkushokkini oli valtava. Nainen Turussa, minä yksin uudessa kodissa kahden kissan kanssa. Tein vanhan asunnon loppusiivouksen kaksi päivää naiseni Turkuun siirron jälkeen. Onneksi tilanne tuntui tasaantuvan ja akuutti synnytyksen uhka västyi.
Täytyi alkaa järjestää asioita kotipuolessa ilman projektipäällikköä.
Suuri apu on ollut vanhemmistani ja varsinkin anopista, joka on kiiruhtanut ruokkimaan kissoja minun ollessani Turussa. Ja on näyttänyt välillä imurikin olleen käytössä anopin vierailujen aikana. Lisäksi anoppi on huolehtinut kukkien kastelusta. En ole naisen Turussa olon aikana ostanut kotiin kukkia (kun siellä ei ole ketään kenelle niitä ostaa), mutta siellä on vielä pari muutosta selvinnyttä mukana, jotka melkein onnistuin jo näännyttämään. Anoppi pelasti onneksi.
Aloitan omien muistiinpanojen tekemisen näin pari viikkoa myöhässä. Normaalia toimintaa meikäläiseltä:) Mutta miksi mies kirjoittaa päiväkirjaa? Naiset aina puhuvat ja keskustelevat vauvoista mutta miehet eivät juurikaan (perujako vanhasta sukupuolijakaumasta ja asenteista?) Muistuu mieleen esimerkiksi vuoden takaiset hyvän ystäväni varpajaiset. Kaveristani tuli isä ja sitä juhlistettiin rankimman kautta. Mutta missään vaiheessa ei puhuttu mitään lapsesta, vauvoista jne. Kunhan vain saatiin syy juhlia. Eikö isän kuulu puhua / olla kiinnostunut lapsista? Miten se muuttaa omaa maailmaa? Vai eikö se muuta? Itselläni matkaa isyyteen on viikkoja ja muutosten pohdinta on jo lähes jokapäiväistä.
Puhuin naiseni kanssa muutama päivä sitten puhelimessa ja olin vähän ajatuksissani raskaan työpäivän jälkeen. Ja tuli sanottua pari asiaa joita kovasti kadun:
1. Älä koskaan ala puhua naiselle, joka makaa kolmatta viikkoa sängyn omana puhelinlaskusta. Kuinka paljon olen puhunut ja kuinka paljon on puheaikaa paketissa jäljellä. Naiselle, joka on täysin puhelimen, tietokoneen, tv:n ja käytävälle vilkuilun varassa muuhun ympärillä olevaan maailmaan!
2. Älä kysy millainen sää Turussa on...
Kovin oli rauhallista yhteydenpidon kanssa naisen puolelta näiden kommenttien jälkeen. Syynä lienee osaksi idioottimaiset esitykseni. On kamala tilanne lähettää viestiä ja yrittää soittaa, kun et saa mitään yhteyttä naiseen, joka voi minä hetkenä hyvänsä tupsauttaa maailmaan KAKSI minunkin jälkeläistäni. No onneksi sain vihdoin naisen kiinni hiljaiselon jälkeen ja puhuimme pitkään. Aina ei muista, että toisen perpektiivi heitti häränpyllyä hetkessä. Heikompi olisi jo sortunut eli täydet pisteet naiselleni jaksamisesta!
Naiseni mukaan kotona on täysi eläintarha kun hän on pois. Tarkoittanee kissoja. Ikinuori kollikissamme kovasti tykästynyt vauvojen pinnasänkyihin. Kun sammutan valot, hyppää kissa heti sänkyyn ja alkaa maukumaan. Tästä seuraa se että nousen ylös sängystä, valot päälle, kissaa niskasta kiinni ja kaaressa mäkeen. Menee hetki ja kissa toistaa saman. Lienee hyvä yrittää kouluttaa kissaa olemaan menemättä sänkyyn tulevaisuutta silmällä pitäen. Ei vaan tunnu menevän perille. Kasvatuskikoissani taitaa olla hiomisen varaa? Vai eikö se kissa vaan opi?!?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti