Suomessa syntyy vuosittain kaksoset noin 850 perheeseen, kolmoset alle kahteenkymmeneen perheeseen. Jos ajatellaan kaksosia, johon joukkoon olen omia lapsiani kohta ponnistamassa, niin heidän määränsä on vuosittain noin 1600. Kokonaissyntyvyys Suomessa on pitkään pysytellyt noin 60 000 lapsessa. Joku näppärä lukija varmasti heti laskeekin, montako prosenttia tämä tekee.
Riippuu tietysti mistä näkökulmasta katsoo, mutta omasta mielestäni syntyvien kaksosten määrä on ihan mukavan iso. Koen kuuluvani suhteellisen suureen joukkoon äitejä/perheitä, jotka saavat kantaakseen moninkertaiset ilot ja huolet kahden vaippaikäisen samanaikaisesta kasvattamisesta. Onkin ollut ilo huomata,
että kaksosäitien kanssa on helppo tutustua, joten lähiseudulla odottaa valmiina jo iso tukiverkko vauvojen synnyttyä. Voin sitten uusien tuttujen kanssa laittaa päät kääntymään kaduilla oikein kunnolla, kun työnnämme parit kolmet kaksostenvaunut kerralla keskustaan. On siinä mummoilla ihmettelemistä kerrakseen! Täytynee henkisesti muutenkin varautua kauppareissujen pidentymiseen tulevaisuudessa, sillä kuulemani mukaan kaksi samankokoista ja -ikäistä palleroa saa yleensä aikaiseksi kiitettävästi kuhinaa vaunujen ympärillä.
Jos omasta näkökulmastani katsottuna koen kuuluvani suhteellisen suureen joukkoon, monen muun mielestä näin ei ole. Koko raskausajan olen saanut vastata kyllästymiseen asti kaikenlaisiin kysymyksiin. Onko suvussa kaksosia, entä miehen suvussa? Ovatko ne identtiset? Mitä ajattelit kun sait kuulla asiasta? Milloin saitte tietää? Ja onpahan moni myös kysynyt, saivatko lapset alkunsa luonnollisesti. Ihmisten uteliaisuudella ei aina tunnu olevan rajaa hedelmällisessä iässä olevien tai jo odottavien äitien suhteen. Monikohan mies joutuu samanlaiseen pyöritykseen?
Alussa asiaa oli kiva selittää, olemmehan aina puhuneet esimerkiksi lapsettomuushoidoista avoimesti. Jossain vaiheessa kysymyksiin vastaaminen alkoi kuitenkin tympiä, varsinkin kun sitä kyselivät kaikki kaupan kassasta lähtien (suurinpiirtein). Aloimmekin vastata mitä milloinkin, hupimme meilläkin :-)
No mutta tämä nyt oli tällainen esimerkki siitä, miten outoa kaksosten odottaminen
muiden silmin kuitenkin on. Toinen hyvä esimerkki löytyy neuvolasta. Jo ensimmäisellä käyntikerralla tunnuin itse tietävän kaikesta monikkoraskauksiin liittyvistä asioista enemmän. Monikkoäitien tukiverkostoon olisi pitänyt myös jatkossa luottaa enemmän, niin ehkä tältäkin sairaalalevolta olisi vältytty. Neuvolan mielestä kaikki oireet (aikaiset supistukset, painontunne, viiltelyt) olivat ihan "normaaleita". Että kun kohdussa kasvaa kaksi vauvaa, "oireet nyt vain ovat voimakkaampia". Pikkuisen myönnän olevani katkera noista kommenteista. Olihan neuvolassa kiva käydä puntarissa ja täytellä vanhemmuuden voimavaralomakkeita, mutta muutakin tietoa olisin halunnut. Suomen monikkoyhdistyksen pitäisi ehdottomasti nostaa neuvoloiden osaamistasoa monikkoraskauksien suhteen, tai ainakin olla jollakin tavalla vaikuttamassa tämän asian kehittymiseen. En nimittäin ole ainoa, joka tätä asiaa on pohtinut. Äitiyspoliklinikoiden osaamistaso on onneksi eri luokkaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti