Keskosuuteen valmistautuminen

Yksi eniten askarruttava asia nykyisessä tilanteessa on tietysti vauvojen vointi, niin mahassa kuin sitten syntymän jälkeen. Masuasukeita seurataan täällä onneksi päivittäin sydänkäyrien avulla ja sykkeet ovat olleet koko ajan hyvällä tasolla. Kätilöt käyvät myös kyselemässä päivittäin olenko tuntenut liikkeitä ja jos sattuisin vähänkään olemaan huolestunut,
pääsisin käyrille heti uudelleen. Mitään syytä huoleen ei ole ollut kertaakaan, maha pomppii iloisen tasaisesti pitkin päivää oikealle ja vasemmalle, välillä niin paljon että pikkuisen vähempikin riittäisi.

B-vauvan (eli ylempänä oleva ja toisena syntyvä) todettiin tiistain ultrassa kääntyneen pylly alaspäin eli enää en ihmettele viikonloppuna mahassa tapahtunutta järjetöntä liikuskelua. Suotavaa tietysti olisi, että tyyppi kääntyisi uudelleen ympäri ennen syntymää. Alatiesynnytykseen pääseminen ratkaistaan kuitenkin aina A-vauvan tarjonnalla (jos mitään kriittistä ei ilmaannu). Jos ensimmäinen on tulossa pää edellä, niin toisen perätila ei haittaa. Ja kuulemma kääntöä voidaan vielä yrittää synnytyksessäkin. Sinänsä en tässä ole ehtinyt/jaksanut vielä synnytysasioihin kovasti perehtyä. Kaksi ponnistusvaihetta sitä on joka tapauksessa tulossa.... Sen verran kuitenkin asiaa selvittelin, että toiveikkaana kyselin olisiko kohdunkaulan hupenemisella jo ennakkoon yhteyttä avautumisvaiheen nopeuteen. Ei kuulemma ole, ihan yhtä pitkää ja kivuliasta voi olla vaikka kohdunkaulan tilanne olisi pitkään ennen synnytystä ollut mikä tahansa. Hyvä että kätilöt pudottivat todellisuuteen, helpotuksia ei ole etukäteen luvassa :-(

Keskosuuteen ja keskosvauvojen hoitoon valmistautuminen onkin sitten "hitusen" haastavampaa ja rankempaa. Lastenlääkärin tapaaminen ja mieheni vierailu keskolassa tietysti rauhoittivat, mutta silti kysymyksiä ja ajatuksia on kasapäin aiheeseen liittyen. Miltä vauvat näyttävät kun ovat syntyneet? Minkä kokoisia ne ovat ja miltä sellainen koko käsivarsilla oikeasti näyttää? Mitä kaikkia ongelmia vauvoilla on? Paljonko piuhoja vauvoihin laitetaan? Koska vauvat saa ekan kerran syliin? Miten kestän katsoa vauvoja nenämahaletkuissa, happiviiksissä, kanyyleissä ja happikaapissa? Kauanko sairaalassa ollaan? Näenkö synnytyksen jälkeen itkultani mitään eteenpäin vai olenko sittenkin onnellinen kun kaikki lopulta sujuikin "niin hyvin"?

Isoja kysymyksiä pureskeltavaksi minun ja mieheni kesken. Tietyllä tavalla näihin kysymyksiin on valmistautunut koko raskauden ajan, kun tiedossa on ollut että monikkoraskaus harvoin etenee loppuun asti. Mutta olinko sittenkin naivisti kuvitellut, että tuo harvinaisuus tapahtuisi juuri meille? Että kun vauvojen alkuun saattaminen on ollut hankalaa, niin ei kai kaikki voi mennä vaikeimman kautta? No kaikki on näköjään mahdollista ja se otetaan vastaan mikä annetaan. (Ja monen muun vertaisen kannalta tilanteemme on hyvä.) Valittaminen ei auta yhtään mitään, vaikka ei jokainen päivä voi tietysti hyvä ollakaan.

Myös perheen, sukulaisten ja ystävien ymmärrys tilanteesta mietityttää, koska muiden tuella on kuitenkin iso merkitys. En oikein tiedä miksi tätä mietin. Ehkä siksi, että haluan läheisten ymmärtävän millaisia asioita käymme läpi ja että tällaisten kokemusten (ja edellisen kahden vuoden kokemusten) jälkeen emme ole enää samanlaisia ihmisiä. Arvojärjestys ja ymmärrys elämästä on mennyt niin uusiksi, että samat asiat eivät kiinnosta kuten ennen. Jälkikäteen ajatellen muutos on ollut kuitenkin pelkästään hyvään suuntaan, joten monesta kokemastani olen myös hassulla tavalla onnellinen. Ja onneksi lähellä on monta upeaa läheistä!

Sain eilen ihasteltavakseni myös 28-viikkoisen nuken. Pieni mutta täydellinen ihmisvauva. Omituista ajatella, että sisälläni kasvaa kaksi tuollaista. Laitan tähän perään myös kuvan/kuvia. Älkää kauhistelko, kuva väärentää kokoa aina. Siitä syystä tarkastelemme nukkea huomenna vielä uudelleen, kun mieheni saapuu sairaalaan "viikonloppulomalle". Niin, ja meidän vauvat ovat kuitenkin jo isompia, koska olen tänään viikolla 29+3!!