Pääsiäinen on ollut minulle ja miehelleni aina monella tapaa merkityksellinen. Kaikki tietysti alkoi siitä, kun tapasimme pääsiäistansseissa vuonna X. Minä näin naistenhakuvuorolla komeat nuoret kasvot ja onnistuin saamaan kavaljeerin tanssilattialle! (Tietämättömille tiedoksi, että naistenhaussa vallitsee usein kilpajuoksu, joten ei ole aina selvää miten omat ajatukset toteutuvat). Tämän jälkeen onkin tullut tanssittua yhdessä tanssi jos toinenkin työssä ja vapaalla, vaikka elämä ei pelkkää tanssia ole ollutkaan.
Nyt on sitten tämäkin harrastus ollut koko alkuvuoden tauolla kasvavan vatsan vuoksi. Viimeisen Zumba-tunnin ohjasin ennen joulua raskausviikolla 18, joskaan menoni ei silloinkaan ollut enää kovin sulavaa. Lähes puoleenväliin raskautta musiikki ja tanssiliikunta kuuluivat kuitenkin oleellisesti arkeeni ja tässä vaiheessa raskautta onkin edelleen hauska huomata, miten musiikki saa aikaan liikettä mahassani:)
Kunhan täältä vuoteesta ylös joskus pääsen, niin aloitan vauvojen kanssa sellaiset tanssi- ja lenkkeilyharjoitukset että oksat pois! Olen myös suunnitellut aloittavani syksyllä sekä äiti-vauva joogan että äiti-vauva jumpan. Tässä vaiheessa minulla ei vain ole aavistustakaan miten homma toimii kahden vauvan kanssa, mutta en anna sen nyt häiritä. Voihan olla, että mummukin saa tässä yhtälössä jumppaa....
Nyt liikuntani rajoittuu edelleen vessaan/suihkuun/parvekkeelle kävelyyn, ties kuinka kauan. Ja tuskin sitä synnytyksenkään jälkeen heti on liikunta mielessä. Kestettävä kuitenkin on, vaikka päätä kiristää. Olipa muuten ärsyttävää taas joku päivä lukea jostakin diipa-daapa-lehdestä miten joku julkkis oli pari kuukautta synnytyksen jälkeen "ihan rasvaton ja ennallaan". Miksi meille myydään tällaista soopaa, kun todellisuus on ihan toinen? No siksi, että kuka ostaisi lehden otsikolla " Raskausarpien vuoksi en halua käyttää enää bikineitä" tai "Olen liian uupunut vauva-arjesta harrastaakseni liikuntaa" tai "Vauva syntyi, kilot jäivät ". Nämä otsikot löytyvät ainoastaan äitien keskustelupalstoilta.
Muuten oloni vakaa kuin viilipytyllä. Päivät soljuvat eteenpäin suhteellisen oireettomina lukien, syöden ja päivätirsoja vedellen. Yöt sen sijaan ovat luku sinänsä. Ähisen ja puhisen tuskissani jo niin, että voi miesrukkaa. Supistukset, jatkuva vessahätä ja aivan järjettömät lonkkakivut tekevät öistäni melkoista teatteria.... Mahtuu mies sentään vielä samaan sänkyyn, vaikka välillä pyydänkin väistymään pois tieltäni. Kyljen kääntäminen kun ei ole enää kovin yksinkertaista kaikenmaailman aputyynyjen kera. On tämä raskaus vaan metkaa aikaa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti