Koska ketään ei kotiuteta suoraan sängystä, sain eilen luvan kävellä syömään päiväsaliin. Matkaa on noin 30 metriä yhteen suuntaan, arvelisin. Huh huh hellettä! Vaati aikamoista ponnistusta kyseinen matka! Syke hakkasi miljoonaa ja kolmen eilen tehdyn kävelyreissun jälkeen uni maittoi oikein hyvin! En ehkä ole vielä ihan maratonkunnossa, mutta hyvä alku kuitenkin, 180 metriä kävelyä yhden päivän aikana. Kroppa ei ollut moksiskaan moisesta uroteosta, supistukset pysyivät kiltisti poissa. Vauvat sen sijaan innostuivat liikuntasuorituksestani niin, että harrastivat itsekin päivän mittaan tehokasta jumppaa vatsassani. Varsinkin vauva B jatkoi uraauurtavia tutkimuksiaan vasemmassa kyljessäni, joka ei tuntunut aina niin mukavalta. Pari pientä jumppakärpästä majailee siis edelleen tyytyväisenä mahassani ja äiti kiittää :)
Sinänsä päiväsalivierailut eivät tuoneet mitään kummallisempaa hekumaa päivääni. Ruoka maistui huonosti ja istuminen oli tukalaa. Suurin osa äideistä ei myöskään puhunut mitään:( Turkulaista luonteenlaatua vai olenko itse vain kummallinen höpöttäjä?
Eilen oli viralliseen laskettuun aikaan 2 kuukautta, joten se rajapyykki on nyt hienosti ylitetty! Tänään onkin hieman erilainen päivä, sillä mummuni kuolemasta tulee kuluneeksi tasan vuosi. Jos jokin harmittaa tänään niin se, että mummuni ei ehtinyt uusia tulevia suvun jäseniä nähdä. Vuosi sitten tunnelmat olivat siis hyvin erilaiset. Liikuimme mieheni kanssa Satakunnan keskussairaalassa kahden osaston väliä: lapsettomuuspoliklinikan ja teho-osaston. Näin jälkikäteen ei tarvitse ihmetellä, miksi juuri se hoitokierros ei tuottanut tulosta, kroppa ja pää olivat ihan sekaisin. Niin kuin ovat kaiketi nytkin, tosin paljon iloisimmista syistä :)
Ja koska eilen tein jo rankan liikuntasuorituksen, illalla piti herkutella mieheni tuomalla kakulla:) Naantalin aurinkoinen leipomo on kyllä superhyvä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti